Nyt toista kertaa järjestettävässä kilpailussa etsitään vuoden fiksuimpia ja nerokkaimpia energiatehokkuustekoja. Kisassa pienikin voi olla suurta, sillä vaikuttavuus, erottuvuus ja rohkeus ovat valttia.
Kilpailun ilmoittautuminen aukeaa 10.8. ja sulkeutuu 12.10.2020. Juuri nyt on oivallinen hetki etsiä kilpailuun sopivat energiatehokkuusteot ja valmistautua syksyn hakuun. Mukaan voi ilmoittaa oman tai kumppanitahon energiatehokkuusteon.
Kilpailuun on mahdollista osallistua myös useamman toimijan yhteisellä toimenpiteellä. Osallistumisen edellytyksenä on, että toimenpiteen suorittanut organisaatio on liittynyt vuoden 2017-2025 energiatehokkuussopimuksiin.
Vuoden Energianerokas -tunnustuksen myöntävät työ- ja elinkeinoministeriö, Energiavirasto ja valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva. Palkittavat teot valitsee tuomaristo, jonka jäsenet koostuvat alan arvostetuista asiantuntijoista.
Lue lisää kilpailusta ja katso, millaisia olivat vuoden 2019 Energianerokkaat: Vuoden energianerokas 2020