Vertaisoppimisessa yritykset arvioivat itse omaa toimintaansa, haastattelevat toinen toisiaan ja antavat toisilleen palautetta. Käsiteltävät teemat tarkennetaan osallistujayritysten kanssa, jotta vertaisoppiminen on osallistujille mahdollisimman hyödyllistä ja vastaa todellisiin tarpeisiin. Itsearvioinnin ja haastattelujen tavoite on tunnistaa ja jakaa toimiviksi havaittuja käytäntöjä sekä mahdollisia kehityskohtia.
Konkreettisena tuloksena osallistujat saavat yhteenvedon muiden yritysten tunnistamista vahvuuksista ja kehityskohteista energiatehokkuussopimuksen toimeenpanossa. Motiva koordinoi hanketta ja tukee osallistujia kaikissa vaiheissa, antaa ehdotuksia vertaisoppimisen teemoista ja kokoaa yhteenvedot.
Hanke nojaa vahvasti yritysten itse tekemiseen ja toinen toisiltaan oppimiseen, joten osallistujien aktiivisuus ja motivaatio ovat keskeisessä roolissa. Vertaisoppimistiimi voi kutsua haastatteluihin myös muita henkilöitä, jotka ovat keskeisessä roolissa kohdeyrityksen energiatehokkuustyössä. Tämä voi auttaa sitouttamaan eri rooleissa toimivia henkilöitä energiatehokkuusasioihin entistä paremmin.
Hankkeesta kootaan yhteenveto kaikkien energiatehokkuussopimukseen liittyneiden yritysten käyttöön. Tulosten pohjalta voidaan tunnistaa keinoja sopimuksen toimeenpanon tuen kehittämiseksi jatkossa. Osallistujia kannustetaan toinen toisiltaan oppimiseen ja tiedon jakamiseen, mutta luonnollisesti osallistujilla on mahdollisuus itse päättää, kuinka syvällisiä tietoja hankkeen aikana tai yhteenvedossa muille jakavat.
Yritysten haku käynnistyy marraskuussa 2021, ja hanke päättyy kesällä 2022.
Hankkeen aikataulu:
- Vertaisoppimiseen osallistuvien organisointi (loppuvuosi 2021): Osallistujien kokoaminen.
- Vertaisoppimisen valmistelu (tammi-helmikuu 2022): Vertaisoppimisen aiheet täsmennetään yhdessä osallistujayritysten kanssa. Niiden pohjalta kukin osallistujayritys tekee oman energiatehokkuustyönsä itsearvioinnin. Vertaisoppimisvierailujen ajankohdat sovitaan yhdessä ja vierailun kohteena oleva yritys toimittaa haastatteluryhmälle etukäteen tarvittavan tausta-aineiston ja itsearviointinsa tulokset. Haastatteluryhmät tutustuvat aineistoon ja tarkentavat haastattelujen kysymykset. Kohteen vastuuhenkilö yrityksessä järjestää haastattelujen paikat sekä kutsuu tarvittavat henkilöt haastatteluihin.
- Vertaisoppimisvierailut (maalis-huhtikuu 2022): Jokaiselle yritykselle järjestetään vuorollaan oma vertaisoppimisvierailu, jossa kahden muun yrityksen tiimit haastattelevat joukkoa kohdeyrityksen edustajia. Haastatteluryhmä toteuttaa haastattelut ja kirjaa huomioita muistiin. Vierailujen jälkeen Motiva kokoaa huomioista tiiviin kirjallisen raportin, jossa esitetään huomiot kohdeyrityksen energiatehokkuustyön toimeenpanon tunnistetuista vahvuuksista ja kehittämiskohteista.
- Lopputilaisuus (kesäkuu 2022): Motiva kokoaa yhteenvetojen pohjalta vertaisoppimisen opit ja oivallukset.
Vertaisoppimiseen osallistuminen edellyttää, että yritys sitoutuu osallistumaan hankkeen kaikkiin vaiheisiin ja varaa työhön tarvittavat resurssit loppuvuodesta 2021 kesään 2022:
- Vertaisoppimisen yhteyshenkilön työaika yrityksen oman vertaisoppimisen käytännön järjestelyihin, taustatietojen kasaamiseen ja tiedon välitykseen yrityksen sisällä.
- 1–2 henkilön osallistuminen kahden muun yrityksen vertaisoppimisvierailuihin sekä yhteisiin palavereihin.
- Yrityksen valitsemien henkilöiden osallistuminen haastateltavan roolissa (max. tunnin haastattelu yrityksen vertaisoppimisvierailulla).
- Tarvittaessa matkakulut kahden muun yrityksen vierailuihin sekä tilat yrityksen omalle tilaisuudelle.
Hankkeen rahoittaa Energiavirasto.
Vastaavaa hanketta on pilotoitu kunta-alan energiatehokkuussopimukseen liittyneille kunnille vuosina 2020–2021. Pilotissa saatiin hyviä tuloksia, kun mukana olleet kuusi kuntaa, Turku, Hyvinkää, Hämeenlinna, Oulu, Hollola ja Rauma, jakoivat oppejaan ja kokemuksiaan energiatehokkuustyön organisoimisesta ja johtamisesta.
Kunta-alan tuloksiin voi tutustua oheisesta linkistä:
Tutustu kuntien energiatehokkuustyön parhaisiin paloihin
Haku on auki 10.12.2021 asti.
Tutustu hankkeen esitteeseen:
Vertaisoppiminen yritykselle
Kiinnostuitko? Kaipaatko lisätietoja?
Ota yhteyttä:
Motiva Oy
asiantuntija Elina Leskinen
elina.leskinen@motiva.fi
puh. +358 50 515 1328