Liittyjän tarina

Espoon Asunnot Oy: Järjestelmällinen ote kannattaa energiansäästössä

15.06.2017
Takaisin listaukseen

Talotekniikan etäohjaus ja -valvonta on tuonut isoja säästöjä Espoon Asuntojen lämmityskuluihin. Myös kumppaneiden ja asukkaiden asennemuokkaus alkaa tuottaa tulosta.

Espoon Asunnot Oy:llä on yli 15 000 vuokra-asuntoa ja 300 kiinteistöä eri puolilla Espoota. Kaupungin omistama yhtiö on ollut mukana energiasopimuksissa vuodesta 2002 lähtien.

Espoon Asuntojen talotekniikkainsinööri Untamo Aukio kertoo, että vuonna 2010 alkaneella sopimuskaudella energia-asioissa otettiin entistä järjestelmällisempi ote.

– Keskeisin keino on ollut etävalvonnan, -mittauksen ja -ohjauksen lisääminen talotekniikassa, Aukio sanoo.

Yli 80 prosenttia Espoon Asuntojen kiinteistöstä on nyt etävalvonnan piirissä. Aukion mukaan tärkeintä on lämmityksen optimaalinen säätäminen, sillä lähes 90 prosenttia energian kulutuksesta menee lämmitykseen.

Tulosta on syntynyt. Kaukolämmön ominaiskulutus on vähentynyt viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana lähes kahdeksan prosenttia.

Asukkailla tärkeä rooli energiatalkoissa

Espoon Asunnot hakee koko ajan uusia asioita energiakulutuksen vähentämiseksi. Tällä hetkellä 27 kiinteistössä on meneillään pilottihanke, jossa kokeillaan Fortumin ja Leanheatin kerrostaloille kehittämää älykästä lämmityksen säätöjärjestelmää ja lämpöenergian kysyntäjoustoa.

Espoon Asunnot Oy perustettiin vuonna 1999 yhdistämällä 12 Espoon kaupungin omistamaa vuokrataloyhtiötä yhdeksi kokonaisuudeksi.
Yhtiöllä on tällä hetkellä yli 15000 vuokra-asuntoa eri puolilla Espoota. Niissä asuu lähes 30000 ihmistä, mikä on noin 11 prosenttia espoolaisista.

Espoon Asunnot odottaa hankkeesta tietoa rakennusten lämpökäyttäytymisestä ja yksittäisten huoneistojen poikkeavuuksista.

Aukion mukaan myös asukkaiden rooli on energiasäästöasioissa merkittävä. Eniten he voivat vaikuttaa pienentämällä veden kulutusta. Lämpimän käyttöveden valmistamiseen kun kuluu lähes puolet kiinteistön käyttämästä lämmitysenergiasta.

– Viestintä näistä asioista on tärkeää, jotta saamme asukkaat mukaan.

Yksi keskeinen kanava on kaikkiin asuntoihin jaettava asiakaslehti, jossa kerrotaan säännöllisesti energia-asioista ja annetaan käytännön vinkkejä energian säästämiseen.

Myös kumppanit tarvitaan mukaan

Asenteiden muokkaaminen ulottuu myös yhteistyökumppaneihin. Esimerkiksi kiinteistöjen hoito on ulkoistettu huoltoyhtiöille.

– On tärkeää, että kumppanitkin tiedostavat energian säästämisen merkityksen ja alkavat kiinnittää huomiota pieniinkin parannuskohteisiin.

Espoon Asunnot Oy on myönnetty tunnustus ansioituneesta energiatehokkuustyöstä Kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksessa vuosina 2010–2016.

Aukio nostaa esille tyypillisen tapauksen, jossa asukas valittaa talvella asuntonsa alhaista lämpötilaa. Huoltomies saattaa ratkaista asian helpoimman kautta lisäämällä lämpöä koko kiinteistöön. Yksittäisen huoneiston kylmyyden syy jää kuitenkin tarkemmin selvittämättä.

– Juuri tällaisiin asioihin pyrimme asennemuokkauksella vaikuttamaan. Työsarkaa vielä riittää.

Espoon Asunnot on liittynyt myös uuteen energiatehokkuussopimukseen. Tavoitteena on vähentää kokonaisenergiankulutusta 7,5 prosenttia vuoden 2025 loppuun mennessä vuoden 2016 tasosta.

– Aiomme saavuttaa tavoitteen kehittämällä nykyisiä prosessejamme. Keräämme myös yhteistyökumppaneilta ja asukkailta ehdotuksia ja ideoita, joilla energiaa voidaan säästää.”

Teksti: Matti Remes