Runsaasti lämpöenergiaa tarvitsevissa tuotantoprosesseissa lämmön talteenotto on usein tehokkain tapa parantaa tuotantolaitoksen energiatehokkuutta. Erinomainen esimerkki tästä on kemianyhtiö Evonik Silica Finlandin tehdas Haminassa.
– Kaikki asiat energiatehokkuuden parantamisessa ovat tärkeitä, mutta parhaimmat tulokset olemme saavuttaneet hukkalämpöjen hyödyntämisestä viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana, tehdaspäällikkö Minna Silvennoinen sanoo.
Evonik Silican tehtaassa energiaa kuluu eniten höyryn tuotantoon höyrykattilalla ja tuotteiden kuivaamiseen kahdella tuotantolinjalla. Tarvittava energia saadaan maakaasusta.
Prosessinkehitysinsinööri Ville Heinonen kertoo, että höyrykattilan ja tuotantolinjojen hukkalämmöt pystytään hyödyntämään tehokkaasti.
– Tehtaan vuosittaisesta energiankäytöstä noin 30 prosenttia on nykyisin kierrätettyä lämpöenergiaa. Näin olemme pystyneet vähentämään merkittävästi kaasun kulutusta, Heinonen sanoo.
Tuotantolinjan lämmön talteenotto saa kehuja
Evonik Silica Finland valmistaa Haminassa saostettuja silikaattipigmenttejä, joita käytetään muun muassa hammastahnoissa kiillotusaineina ja paksuntajina. Tuotantoprosessin alkupäässä kemikaalit ovat saostuksen ja käsittelyn jälkeen nestemäisiä. Vesi haihdutetaan niistä pois suurilla sumukuivaimilla, joiden tarvitsema kuuma ilma tuotetaan kaasun avulla.
Silvennoinen on erityisen ylpeä lämmön talteenottojärjestelmästä toisella tuotantolinjalla. Sen keräämää lämpöä hyödynnetään viidessä eri kohteessa. Hukkalämmöllä lämmitetään kuivaimen paloilma, kuivaimelle syötettävä liete ja jauhimille menevä lisäilma. Lämpöä riittää myös tehdassalin ja prosessiveden lämmitykseen.
Projektipäällikkö Juha Koski sanoo, että vastaavanlaista lämmön talteenottojärjestelmää ei löydy kansainvälisen Evonik Silica -konsernin muista tuotantolaitoksista.
– Meillä on käynyt muiden maiden tehtailta vieraita, jotka ovat olleet vaikuttuneita lämmön talteenottojärjestelmästä, Koski kertoo.
Evonik Silica Finlandilla on tehdas myös Luumäen Taavetissa, jonka valmistamat vesilasiliuokset menevät lähinnä paperiteollisuuden tarpeisiin. Myös siellä on panostettu menestyksekkäästi lämpöjen talteenottoon.
Energian kulutuksessa tarkka seuranta
Sähköä Evonik Silican tehtaalla kuluu huomattavasti vähemmän kuin kaasua, mutta myös sähkössä on haettu järjestelmällisesti säästökohteita. Yksi suurimmista sähkön kuluttajista on paineilmajärjestelmä, jonka energiatehokkuutta on parannettu muun muassa vaihtamalla vanha kompressori energiaa säästävään uuteen laitteeseen. Suunnitteilla on myös muiden kompressorien uusiminen lähivuosina.
– Oleellista on myös seurata paineilmanjärjestelmän toimivuutta. Tämä on meille päivittäistä toimintaa, Minna Silvennoinen sanoo.
Silvennoisen mukaan tehtaalla on hyvä prosessiautomaatiojärjestelmä, jonka avulla voidaan valvoa kattavasti eri toimintojen energian kulutusta.
– Jos havaitsemme tuotantotilanteeseen nähden liian kovaa kulutusta, lähdemme etsimään sille heti syytä, Silvennoinen kertoo.
Hänen mukaansa lämmön talteenoton seuranta ja uusien säästötoimien kehittäminen etenkin kaasun käytössä ovat energiatehokkuuden kannalta tärkeimpiä asioita myös jatkossa. Energiansäästöä haetaan tehtaalla muistakin kohteista.
– Energiatehokkuuden parantamisessa osaavalla ja motivoituneella henkilökunnalla on tärkeä rooli, Silvennoinen huomauttaa.
Motivan verkostoista paljon hyötyä
Evonik Silica Finland on ollut mukana kemianteollisuuden energiatehokkuussopimuksissa vuodesta 2008 lähtien. Se on mahdollistanut valtion energiatuen hyödyntämisen useissa energiatehokkuushankkeissa.
Ville Heinonen ja Juha Koski ovat kartuttaneet omaa energiaosaamistaan käymällä Motivan energiakatselmoijan peruskurssin. Koski sanoo, että verkostoituminen ja Motivan järjestämät tilaisuudet ovat antaneet muutenkin hyviä eväitä omaan työhön.
Esimerkkinä Koski mainitsee Motivan vetämän teollisuuden sähköistymishankkeen, jonka tiimoilta järjestetystä seminaarista hän sai ideoita omassa tehtaassa pohdinnassa olevaan hankkeeseen.
– Siinä höyryntuotantoon käytettyä kaasua voitaisiin tulevaisuudessa korvata lämpöpumpputeknologialla, Koski kertoo.
Fakta:
Evonik Silica Finland Oy kuuluu kansainväliseen Evonik-konserniin. Suomessa kemikaaleja valmistavat tuotantolaitokset sijaitsevat Haminassa ja Luumäen Taavetissa.
Teksti: Matti Remes
Kuva: Evonik Silica Finland