Genencor International Oy valmistaa Jämsänkoskella entsyymejä pääasiassa rehu- ja elintarviketeollisuudelle. Entsyymejä tuotetaan mikrobeilla, joita kasvatetaan suurissa säiliöissä eli fermentoreissa.
Tehtaan prosessiturvallisuus- ja energiainsinööri Annika Karjalainen kertoo, että tehtaan energiatehokkuuden parantamisessa on laitettu viime vuosina paljon painoa lämmön talteenoton tehostamiseen tuotantoprosessin eri vaiheissa. Hukkalämpöä hyödynnetään muun muassa kiinteistön ja käyttöveden lämmitykseen.
– Yksi potentiaalisista kohteista on höyryn käytön tehostaminen. Höyryn kulutus on noin kolmasosa tehtaan kokonaisenergian kulutuksesta. Helposti toteutettavat asiat höyryn käytön vähentämiseksi kannattaa aina tehdä.
Höyryn kulutus väheni ilman investointia
Yksi höyryn käyttöä vähentävä toimenpide tehtiin fermentointihallissa, jonka lämpötilan havaittiin olevan tarpeettoman korkea.
– Kävimme läpi ilmastointia koskevaa dataa ja haarukoimme mahdollisia muutoksia järjestelmään. Lämpötilaa oli mahdollista laskea parilla asteella ilman, että muutoksella oli vaikutusta työntekijöiden kokemaan työhyvinvointiin ja terveyteen, Karjalainen sanoo.
Energiansäästö saavutettiin muuttamalla ilmastointia säätelevän automatiikan asetuksia. Mitään investointeja ei tarvittu.
Viime vuonna toimenpide toi noin 3,5 prosentin säästöä tehtaan höyryn kulutukseen, mikä on taloudellisesti merkittävä summa.
– Helposti toteutettu energiansäästö innostaa etsimään muita vastaavanlaisia kohteita.
Pienilläkin muutoksilla on yhteenlaskettuna suuri kokonaisvaikutus.
Energiahankkeet kilpailevat rahoituksesta
Tehtaassa käytetystä höyrystä osa tiivistyy lauhdesäiliöön vedeksi, josta on mahdollista ottaa energiaa entistä paremmin talteen ja hyödyntää käyttöveden lämmityksessä. Tällaisesta hankkeesta on tehty jo investointipäätös.
Genencorin ympäristö- ja kehityspäällikkö Anne Kantelinen sanoo, että muiden teollisuusyritysten tavoin energiaa säästävät hankkeet kilpailevat samoista rahoista kuin vaikkapa tuotannon laajentamiseen liittyvät investoinnit.
– Energiatehokkuusinvestoinnin takaisinmaksuaika tulee saada sellaiseksi, että se pystyy kilpailemaan kannattavuudessa muiden investointien kanssa, Kantelinen huomauttaa.
Jämsänkosken tehtaalla toteutetaan vuosittain useita energiatehokkuutta parantavia hankkeita, joissa esimerkiksi optimoidaan tuotantoprosesseja erilaisilla teknisillä parannuksilla ja ohjelmistokehityksellä. Myös henkilöstön koulutuksella on tärkeä rooli energian säästössä.
– Parhaita ovat toimenpiteet, joihin ei tarvitse lainkaan investointirahaa. Ne kannattaa heti hyödyntää, Kantelinen sanoo.
Monet energian käyttöä tehostavista kohteista ovat nousseet esille lakisääteisissä energiakatselmuksissa. Edellinen katselmus tehtiin neljä vuotta sitten, ja siihen kirjattuja toimenpide-ehdotuksia on työstetty eteenpäin.
– Uusien hankkeiden ohella on myös pidettävä huolta, että vuosien varrella tehdyt muutokset ja kehityshankkeet esimerkiksi lämmön talteenotossa toimivat kuten pitääkin, Kantelinen toteaa.
Ideakilpailun suosio yllätti positiivisesti
Osa energiaa säästävistä toimista saa alkunsa tuotannossa tehdyistä havainnoista, joita kirjataan päiväkirjajärjestelmään tai nousee esiin esimerkiksi aamupalavereissa.
Henkilöstöä aktivoitiin myös Astetta alemmas -kampanjan aikana järjestämällä ideakilpailu energian käytön tehostamisesta. Työntekijöiden kiinnostus energiansäästöön yllätti positiivisesti. Kilpailu tuotti pitkälti toistakymmentä ideaa, joiden toteuttamista on nyt selvitetty.
– Henkilöstöltä tuli esimerkiksi ideoita, miten kompressoreilla tehtävää ilmantuotantoa voitaisiin optimoida ja säästää sähköä tai kuinka työohjeistusten tarkennuksilla voitaisiin säästää energiaa, Karjalainen sanoo.
Fakta:
Genencor International Oy on osa kansainvälistä International Flavours & Fragrances (IFF) -konsernia, jolla on Suomessa kuusi orgaanisia peruskemikaaleja valmistavaa tuotantolaitosta.
Teksti: Matti Remes
Kuva: Genencor