Uutinen

Hyvää energiansäästöviikkoa!

12.10.2021
Takaisin listaukseen
Valtakunnallista Energiansäästöviikkoa vietetään jo 25:ttä kertaa. Energiansäästöllä on keskeinen rooli matkalla kohti kestävämpää ja puhtaampaa tulevaisuutta. Täll'ä viikolla vietettävään teemaviikkoon on tähän mennessä ilmoittautunut mukaan lähes 240 organisaatiota, jotka osallistuvat viikkoon viestimällä omista energiateoistaan. Viikon viettäjistä yi puolet on energiatehokkuussopimuksiin liittyneitä yrityksiä ja kuntia.

Kampanjaviikko tavoittaa laajan joukon suomalaisia. Neljännesvuosisadan aikana osallistuneita organisaatioita on ollut mukana yhteensä lähes 5 500. Tänä vuonna odotetaan jälleen nousevaa osallistujamäärää. Osana teemaviikkoa yli 40 energiayhtiötä on lahjoittanut yhteensä 194 koululle tokaluokkalisille suunnatun Hei, kaikki toimii – opetusmateriaalin.

Entistä ajankohtaisempi Energiansäästöviikko

Energiansäästöviikkoa on vietty jo 25 vuoden ajan, silti teemaviikko on edelleen ajankohtainen. Ilmastonmuutoksen torjunnassa energiansäästöllä ja energiatehokkuudella on valtava merkitys. Yrityksillä ja kunnilla on kunnianhimoisia ilmastotavoitteita, ja energian tehokas käyttö on edelleen yksi tärkeimmistä keinoista torjua ilmastonmuutosta. Vapaaehtoisen energiatehokkuussopimuksen piirissä on yli 640 yritystä ja 6 700 toimipaikkaa sekä 119 kuntaa. Näistä energiansäästöviikon viettäjiksi on ilmoittautunut 125 yritystä ja kuntaa.

Organisaatiot laativat parhaillaan hiilineutraaliustavoitteitaan ja energiankäytön tehostaminen on keskeinen osa sitä. Vaikka kaikki energia tuotettaisiin päästöttömästi, tulee varmistaa, että energiaa ei mene hukkaan ja voimme hyödyntää sen entistä tehokkaammin esimerkiksi sähköistyvän yhteiskunnan tarpeisiin.

– Energiansäästöviikolla haluamme muistuttaa suomalaisia siitä, että pitkäjänteisellä energiatehokkuustyöllä on jo saavutettu merkittäviä tuloksia, mutta säästämisen paikkoja on kuitenkin edelleen, sanoo ylitarkastaja Mervi Suni Energiavirastosta.

Valtakunnallinen energianeuvonta palvelee myös Energiansäästöviikolla

Arjen ja kodin energiankäytön seuraaminen on ilmasto- ja kustannustietoiselle kuluttajalle helppo tapa tehdä fiksuja kulutusratkaisuja. Sähkön, lämmön ja veden säästämisen rinnalle on noussut uusia keinoja muun muassa aurinkosähkön ja uusien lämmitysmuotojen yleistyessä sekä liikenteen sähköistyessä. Valtakunnallinen energianeuvonta palvelee maksutta kuluttajia arjen kysymyksissä ja kuluttaja voi olla yhteydessä joko Asiaa energiasta -neuvontaan tai maakunnissa toimiviin energianeuvojiin.

– Jokaisella pienelläkin teolla on merkitystä ja Energiansäästöviikko on mainio hetki pysähtyä pohtimaan voisiko vaikka oman kotinsa energiankulutusta vähentää arkisin keinoin, sanoo viestintäjohtaja Kati Laakso Motivasta.

Energiansäästöviikon mahdollistaa Energiavirasto ja sen toteutuksesta vastaa valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva Oy.

Energiansäästöviikon viettäjiksi ovat ilmoittautuneet seuraavat energiatehokkuussopimukseen sitoutuneet 125 organisaatiota:

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
ABB Oy
Abloy Oy
A-Kruunu Oy
Arla Oy
Asikkalan kunta
Asuntosäätiö
Avara Oy
Caruna Networks Oy
Colliers Finland Oy
COOR OY
Eckes-Granini Finland Oy Ab
Elenia
Elisa Oyj
Enontekiön kunta
Espoon kaupunki Tilapalvelut-liikelaitos
Finncont Oy
Forssan kaupunki
Fortum Oyj
Gasum Oy
Granlund Oy
Haminan Energia Oy
Heinolan seurakunta
Helsingin kaupungin asunnot Oy
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
Helsingin yliopisto
Hotelli Korpilampi
HUS-kuntayhtymä
Hyvinkään Lämpövoima Oy
Hämeenlinnan kaupunki
Ilmarinen
Imatran kaupunki
Inergia Oy
ISS Palvelut Oy
Joensuun kaupunki
Jyväskylän kaupunki
Järvenpään kaupunki
Kalajoen kaupunki
Karkkilan kaupunki
Kemi Shipping Oy
Kemin Energia ja Vesi Oy
Kemin kaupunki
Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia
Keravan Energia
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö ELO
Kesko Oyj
Kokemäen Sähkö Oy
Kokkolan Energia Oy
Konecranes Finland Oy
Kotkan Energia Oy
Kouvolan kaupunki
Koy Pikipruukki
KSS Energia
Kuopion Energia Oy
Kuopion ja Lohjan Kylpylät Oy/Kylpylähotelli Rauhalahti
Kuopion kaupunki
Kymenlaakson Sähkö Oy
Köyliön-Säkylän Sähkö Oy
Lahden kaupunki
Lahti Energia -konserni
Lappeenrannan Energia Oy
Lappeenrannan kaupunki
Lempäälän kunta
Leppäkoski Group Oy
Lidl Suomi KY
Logicor
Lohjan kaupunki
Loimua Oy
Lumme Energia Oy
Medisize Oy
Naantalin Energia Oy
Napapiirin Energia ja Vesi Oy
Neles Oy
Nivalan seurakunta
Nordea Henkivakuutus Oy
OP Kiinteistösijoitus Oy
Oras Oy
Oulun kaupunki
Oy Lunawood Ltd
Paneliankosken Voima Oy
Pernod Ricard Finland Oy
Pilkington Automotive Finland Oy
Pohjois-Karjalan Sähkö Oy
Pohjolan Voima
Pori Energia
Porvoon Energia Oy – Borgå Energi Ab
Rakennusbetoni- ja Elementti Oy
Rauman Energia
Rauman kaupunki
Redito Property Investors Oy
Rudus Oy
Saarioinen Oy
Saint-Gobain Finland Oy
Sallila Energia Oy
Savon koulutuskuntayhtymä
Savon Voima Oyj
Seinäjoen kaupunki
Senaatti-kiinteistöt
Sinebrychoff
SOL Palvelut Oy
Solenis Finland Oy
Sponda Oy
Stora Enso
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Suomen Sokeri
Tampereen Sähkölaitos -konserni
Teollisuuden Voima Oyj
Teuvan kunta
Tokmanni Oy
Turku Energia
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
Työeläkeyhtiö Varma
UPM Oyj
Vaasan Sähkö Oy
Vahanen-yhtiöt
Valkeakosken Energia Oy
Vantaan Energia
Vantaan Energia Sähköverkot Oy
Vantaan kaupunki
Varkauden aluelämpö
Vihdin kunta
Viitasaaren kaupunki
Väre Oy
YH Kodit Oy
Ylöjärven kaupunki

Vielä ennättää mukaan!

Juhlavuoden Energiansäästöviikon teema perustuu ajatukseen, että jokainen meistä voi omilla, pienilläkin teoilla vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään. Meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä valintoja siitä, miten paljon kulutamme, mitä ja millaista energiaa käytämme. Jokaisella energiateolla on merkitystä, koska pienistäkin teoista syntyy suuri säästö.

Tänä vuonna jokainen organisaatio voi osallistua kertomalla omasta mielestään maininnan arvoisen energiateon, jonka on jo toteuttanut, on tekeillä tai joka on vielä suunnitteluvaiheessa.

Innostetaan yhdessä muita mukaan ja käytetään some-kanavissa hashtagia #Energiateko.

Kampanjaviikkoon osallistuvat organisaatiot saavat itselleen helposti jaettavaa somemateriaalia, jolla voi kertoa omista energiateoista sekä Energiansäästöviikolla mukanaolosta.

Ilmoittaudu viikon viettäjäksi täällä