Uutinen

Kunniamaininnat 18 toimijalle

15.06.2017
Takaisin listaukseen

Työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, Energiavirasto ja Motiva palkitsivat 15.6.2017 Finlandia-talolla yrityksiä ja kuntia tuloksellisesta ja esimerkillisestä energiatehokkuustyöstä vuosina 2008–2016.

Palkitut valikoituivat oman alansa energiatehokkuustähdiksi muiden ansiokasta energiatehokkuustyötä tehneiden joukosta.

Palkitut ovat toteuttaneet erityisen määrätietoisesti lukuisia erilaisia energiatehokkuustoimia, joiden ansiosta he ovat onnistuneet energiankäytön tehostamisessa reilusti yli sopimuksessa asetettujen tavoitteiden.

Lisäksi toimijat ovat raportoineet vuosittain kattavasti toimistaan ja niillä saavutetuista säästöistä, mikä on erityisen tärkeää Suomea sitovien EU-tavoitteiden saavuttamisen seurannan kannalta.

Tunnustus myönnettiin seuraaville toimijoille:

ENERGIA-ALA
Helen Oy
Sallila Energia Oy

ENERGIAVALTAINEN TEOLLISUUS
Sucros konserni
Metsä Group

KESKISUURI TEOLLISUUS
Valio Oy
Valmet Automotive Oy
SCA Hygiene Products Oy Ab
Logstor Finland Oy
PCAS Finland Oy
Rakennusbetoni- ja Elementti Oy

PALVELUALA
Käyttöauto Oy
Karjalohjan Päiväkumpu Oy
Tuko Logistics Osuuskunta
Suomen Messut Osuuskunta

KIINTEISTÖALA
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
Espoon Asunnot Oy

KUNTA-ALA
Oulun kaupunki
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

 

Lue lisää palkittujen vuosien 2008-2016 energiatehokkuustyöstä klikkaamalla linkkiä.