Uutinen

Lukuisia vaikuttavia energiatehokkuustekoja – Näin Energiansäästöviikkoa vietettiin

18.10.2019
Takaisin listaukseen

Valtakunnallinen Energiansäästöviikko 7.–13. lokakuuta kokosi yli 300 organisaatiota ja yhteisöä tehostamaan energiankulutustaan ja kampanjoimaan ilmaston puolesta. Kampanjalla tavoitettiin lähes 400 000 suomalaista. Osana Energiansäästöviikkoa moni organisaatio järjesti mitä vaikuttavimpia ja innostavimpia tempauksia energiansäästön edistämiseksi. Mukaan mahtui konkreettisia energiatehokkuustoimenpiteitä, kouluttamista, viestintää sekä koko työyhteisön kattavia energiavisatuokioita.

Kokosimme muutaman esimerkin, miten Energiansäästöviikkoa vietettiin.

Kaikkien viettäjien kampanjalupaukset löydät täältä:
Energiansäästöviikolle osallistuvat työpaikat

Yritykset

Viettäjien joukosta suurin osa oli yrityksiä. Kaikkiaan yli 170 yritystä oli mukana viettämässä kampanjaa.

Lidl Suomi ilmoitti antavansa työntekijöille koulutusta ja satsaavansa viestintään. Yhtiö kertoi myös Energiansäästöviikon kunniaksi energiansäästötavoitteistaan.

”Koulutamme jokaisen lidliläisen fiksuksi energiankäyttäjäksi. Energiansäästöviikolla pidämme energia-aiheita esillä sisäisessä viestinnässämme ja muistutamme energianuukailun merkityksestä.” – Lidl-kampanjalupaus

 

S-pankki ilmoitti viettävänsä Energiansäästöviikkoa vaihtamalla S-asuntorahaston kiinteistöt vihreään sähköön sekä kompensoimalle asukkaidensa vuoden saunomisen energiankulutuksen.

Kunnat

Kuntia, kaupunkeja ja kuntayhtymiä oli mukana kaikkiaan vajaa 30. Esimerkiksi Vantaan kaupunki oli yksi aktiivisista kampanjoitsijoista.

Kerro vinkkisi energiansäästöön ja voita käyttöösi Vantaan kaupunkipyörä!

”Käynnistämme kiinteistöjen käyttäjien sähkönsäästökilpailun, pidämme ison infotilaisuuden kaupungintalolla energiansäästöstä käytännössä työympäristössä ja viestimme viikon aikana ahkerasti energiansäästöstä kaupungin viestintäkanavissa ja ekotukihenkilöverkoston kautta.” – Vantaan kaupungin kampanjalupaus

Tuusulan kunta kannusti aktiivisesti kuntalaisia ja kuntatyöntekijöitä mukaan Energiansäästöviikkoon. Kunta jakoi muun muassa energiansäästövinkkejä sosiaalisessa mediassa.

Tuusula haastaa kuntalaiset ja kunnan työntekijät mukaan energiansäästöviikon viettoon

”Haastamme kunnan yksiköt osallistumaan Energiavartti-kilpailuun ja testaamaan omaa tietämystään energiansäästössä. Palkitsemme kolme parhaiten menestynyttä visailijaa sähköpotkulaudalla ja kahdella USB-aurinkokennolaturilla. Viestimme energiansäästöviikolla toteutuneista energiatehokkuus- ja ympäristöhankkeista, jaamme vinkkejä sekä haastamme kuntalaiset jakamaan omat energiansäästön vinkkinsä kunnan sosiaalisen median kanavilla.” – Tuusulan kunnan kampanjalupaus

Valtionhallinto

Energiansäästöviikkoa vietettiin myös valtionhallinnon organisaatioissa. Esimerkiksi Kela, Business Finland, Tilastokeskus, ulkoministeriö ja Verohallinto olivat mukana viettäjissä.

Verohallinto vietti Energiansäästöviikkoa kannustaen henkilöstöä energiansäästöön ja satsaamalla energiatehokkuustoimiin.

”Verohallinto kannustaa omaa henkilöstöä ja kaikkia valtion virastoja ja laitoksia osallistumaan Energiansäästöviikkoon. Erityisesti toimitilojen tilatehokkuus on parantunut ja käyttöneliöiden määrät ovat vähentyneet avotiloihin siirryttäessä ja samalla energiatehokkuutta on parannettu. Verohallinto on yli 5 000 hengen työyhteisö, jossa yhteiskuntavastuullista toimintaa halutaan kehittää ja parantaa yhteisesti.” – Verohallinnon kampanjalupaus

Seurat ja yhdistykset

Myös monet seurat ja yhdistykset viettivät Energiansäästöviikkoa. Viettäjiksi oli ilmoittautunut kaikkiaan vajaa 20 seuraa ja yhdistystä.

Metsäteollisuus ry oli yksi  kampanjassa mukana olleista yhdistyksistä.

”Tähtäämme toimialana jatkuvasti parempaan energiatehokkuuteen ja olemme mukana vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa. Metsäteollisuus on johdonmukaisesti tehnyt työtä ympäristö- ja vastuullisuuskysymyksissä jo monen vuosikymmenen ajan.

Tutustu vastuullisuussitoumuksiimme: Metsäteollisuuden vastuullisuussitoumukset 2025” – Metsäteollisuus ry:n kampanjalupaus

Oppilaitokset ja päiväkodit

Etenkin oppilaitoksissa tartuttiin aktiivisesti Energiansäästöviikon teemaan. Reilu 50 oppilaitosta oli ilmoittautunut viettäjäksi. Mukaan mahtui peruskouluja, ammattiopistoja, ammattikorkeakouluja sekä yliopistoja. Tokaluokkalaiset viettävät Energiansäästöviikkoa yli 200 koulussa. Myös useissa päiväkodeissa oltiin muakana teemaviikkossa. 

Tokaluokkalaiset oppivat energiasta Hei, kaikki toimii -opetuspaketin avulla. Tämän mahdollisti tänä vuonna 46 energiayhtiötä lahjoittamalla 2-luokkalaisille Lasten Keskuksen kustantaman Hei, kaikki toimii -opetusmateriaalin.  Tokaluokkalaisten tukijat >>

Aalto-yliopisto vietti Energiansäästöviikkoa. Yliopisto esimerkiksi koosti yhteen teemaan liittyviä tutkimuksia.

”Käytämme energiaa fiksusti, kierrätämme jätteet raaka-aineeksi ja satsaamme kampuksen käyttäjien hyvinvointiin huolehtimalla kampuksen vihreydestä ja luontopääomasta.” – Aalto-yliopiston kampanjalupaus

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK vietti myös aktiivisesti kampanjaa. Oppilaat koostivat energiansäästövinkkejä ja eri oppilaitoksissa osallistuttiin aktiivisesti Energiavarttiin. ”Kannustamme henkilökuntaamme ja opiskelijoitamme kestävään työmatkaliikkumiseen ja energiaa säästäviin, pieniin valintoihin niin kampuksilla kuin kotonakin.” – XAMK:n kampanjalupaus

 

Alkuperäinen uutinen: Lukuisat kunnat, yritykset ja oppilaitokset ryhtyivät energiansäästötoimiin – Näin Energiansäästöviikkoa vietetään
Lue lisää energiansäästöviikosta ja viettäjistä:
www.energiansaastoviikko.fi
www.motiva.fi/ratkaisut/energiansaastoviikko/viettajat