Ovako Imatra Oy valmistaa niukkaseosteisia pyörötankoja ajoneuvo- ja konepajateollisuuden vaativiin sovelluksiin Imatralla. Terästä käytetään esimerkiksi laakereissa, kivenjalostus- ja kaivostyökaluissa, kiinnittimissä ja hydraulisissa komponenteissa.
Tuotantoprosessin keskeisiin vaiheisiin kuuluu tyhjiökäsittely, jossa teräksestä poistetaan terässulaan liuenneita kaasuja teräksen laadun ja ominaisuuksien parantamiseksi. Prosessissa sulaa terästä sisältävä siirtoastia eli senkka asetetaan nosturin avulla tankkiin. Se suljetaan tiiviisti ja imetään matalaan alipaineeseen.
Investointi vähensi tyhjiökäsittelyn energiankulutusta noin 80 prosenttia eli noin 20 000 MWh vuodessa sekä hiilidioksidipäästöjä noin 4 500 tonnia vuodessa. Myös tehtaan vedenkulutus väheni noin 8 prosenttia.
Ovakon ostopäällikkö Jarmo Johansson kertoo, että aiemmin tyhjiön tekemiseen käytettiin ejektoripumppuja, joiden ajoaineena oli maakaasulla tuotettu höyry. Paljon energiaa kuluttava järjestelmä päätettiin korvata energiaa säästävällä ratkaisulla, jossa tyhjiö tehdään mekaanisilla sähköpumpuilla.
– Uudessa ratkaisussa sarjaan asennetut 16 pumppua imevät ilman tankeista vaiheittain, kunnes haluttu alipaine saavutetaan. Tankin sisällä paine alenee noin tuhannesosaan ilmakehän ilmanpaineesta, Johansson sanoo.
Investoinnin tulos ylitti odotukset
Ovakon tehtaan tyhjiökäsittelyyn tehdyn investoinnin kokonaisarvo oli noin 4,5 miljoonaa euroa ja takaisinmaksuaika noin 6–7 vuotta. Energiatehokkuushankkeeseen Ovako Imatra sai 994 000 euron energiatuen työ- ja elinkeinoministeriöltä.
Johanssonin mukaan investointi vähensi tyhjiökäsittelyn energiankulutusta noin 80 prosenttia eli noin 20 000 MWh vuodessa sekä hiilidioksidipäästöjä noin 4 500 tonnia vuodessa. Myös tehtaan vedenkulutus väheni noin 8 prosenttia.
– Investoinnin tulokset ovat olleet odotettuakin paremmat, Johansson summaa.
Sähköuuni paransi hyötysuhdetta huomattavasti
Ovakon tehtaalla Imatralla on tehty äskettäin toinenkin merkittävä energiatehokkuushanke. Se toteutettiin tuotantolaitoksen lämpökäsittelyprosessissa, jossa terästuotteisiin saadaan asiakkaiden haluamat ominaisuudet esimerkiksi lujuudessa ja sitkeydessä.
Ovako-yhtiön omistaa Sanyo Special Steel, joka on maailman markkinajohtaja korkealaatuisissa erikoisteräksissä. Yhtiö on osa japanilaista Nippon Steel -konsernia.
Vanhassa järjestelmässä uunin lämpö tuotettiin poltintekniikalla, jossa polttoaineena käytettiin maakaasua. Energiaa kului runsaasti myös ilmassa olevan typen kuumentamiseen.
– Vanha kuumennusjärjestelmä vaihdettiin säteilyyn perustuviin sähköelementteihin, joiden hyötysuhde on huomattavasti parempi. Olemme pystyneet kaksinkertaistamaan tuotantokapasiteetin käytännössä samalla energiamäärällä.
Ovako Imatra on mukana energiavaltaisen teollisuuden energiatehokkuussopimuksessa, johon liittyneet yritykset sitoutuvat 7,5 prosentin energiansäästöön sopimuskaudella 2017–2025.
Johanssonin mielestä vapaaehtoiseen sopimukseen kuuluminen ja säännöllinen raportointi energiatehokkuuden parantamisesta lisäävät toiminnan suunnitelmallisuutta.
– Lisäksi sopimuksen piirissä on mahdollisuus saada hankkeisiin energiatukea, hän huomauttaa.
Teksti: Matti Remes
Kuva: Ovako Imatra Oy