Kaikki Pohjolan Voima -konsernin yhtiöt ovat mukana energiatehokkuussopimuksessa. Yhtiön lämpövoimalaitoksissa tuotetaan lämpöä ja sähköä ympäristön kannalta tehokkaalla tavalla, yhteistuotannolla (CHP). Kun lämpö ja sähkö tuotetaan samassa prosessissa, polttoainetta tarvitaan vähemmän kuin silloin, jos niitä tuotetaan erikseen.
”Pohjolan Voiman tuotantoyhtiöt ovat liittyneet energiatehokkuussopimukseen ja suunnitelmissa on, että yhtiöt sitoutuvat myös uuteen sopimuskauteen”, vastuullisuus- ja ympäristöpäällikkö Katja Permanto toteaa.
Konsernissa tehdään yhteistyötä laitetoimittajien ja alan tutkijoiden kanssa. Tuotannon energiatehokkuuden parantamisen mahdollisuudet tutkitaan tarkkaan. Vesivoimalaitoksia on peruskunnostettu pitkäjänteisesti, mikä parantaa myös energiatehokkuutta.
Öljyvarastosta kalliolämpövarasto
Rauman Biovoima teki yhteistyössä toisen omistajansa Rauman Energian kanssa viime vuonna Motivan mallin mukaisen syväselvityksen vanhan käytöstä poistetun kallioöljyvaraston muuttamisesta kalliolämpövarastoksi. Syväselvitys toi arvokasta lisätietoa siitä, miten vanhat kallioöljyvarastot olisivat hyödynnettävissä lämpövarastokäyttöön.
”Kalliolämpövarasto mahdollistaisi alueen hukkalämpöjen tehokkaamman hyödyntämisen ja tasoittaisi lämpövoimakattiloiden kuormavaihteluja sekä optimoisi kiinteiden polttoaineiden käyttöä ja tuotantoa”, Permanto selventää.
Toistaiseksi projektin jatkamisesta ei ole tehty päätöksiä. Syväselvitysten tarkoituksena on saada aikaan energiansäästöä, energiatehokkuuden parantumista, uusiutuvan energian käytön osuuden kasvattamista tai yrityksen energiankäytön muuttumista vähähiiliseksi. Syväselvitys on valtion tukema selvitys, jonka toivotaan joko johtavan investointiin tai edelleen jatkoselvityksiin.
Savukaasujen hukkalämmöstä kaukolämpöä
Pohjolan Voiman lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksilla on selvitetty esimerkiksi hukkalämpöjen hyödyntämistä. Vuonna 2024 Pohjolan Voiman tytäryhtiöissä tehdyt energiatehokkuustoimenpiteet säästivät sähköä, lämpöä ja polttoaineita yhteensä 104 GWh. Samana vuonna valmistui Porin Prosessivoiman voimalaitoksen yhteyteen lämmöntalteenottolaitos, joka tuottaa voimalaitoksen savukaasujen hukkalämmöstä kaukolämpöä.
”Investointi parantaa energiatehokkuutta ja vähentää polttoainetarvetta 15 prosenttia. Hiilidioksidipäästöt alueen kaukolämmöntuotannossa vähenevät 1 000 tonnia vuodessa”, Permanto toteaa.
Palamisprosessin hallinta on niin ikään tärkeää yhteistuotantolaitosten energiatehokkuuden kannalta. Kymin Voiman voimalaitoksella otettiin käyttöön nettosähkö- ja minimitehosovellukset, jotka lisäävät voimalaitoksen säädettävyyttä ja mahdollistavat polttoaineiden energiatehokkaamman käytön.
”Vesivoimalaitoksiamme on peruskunnostettu pitkäjänteisesti, mikä parantaa myös energiatehokkuutta. Tuoreinta kehittämistyötä on Iijoen vesivoimalaitoksissa käyttöönotettu prosessinohjaus- ja automaatiojärjestelmä, ns. jokisäätöautomatiikka. Sen avulla Iijoen kaikkien viiden voimalaitoksen tuotantoa pystytään hallitsemaan kokonaisuutena sähkön tarpeen ja ympäristön tilanteen mukaan. Se lisää energiatehokkuutta tulva-aikaan merkittävästi”, Permanto kertoo.
Kaikilla tuotantoyhtiöillä omat energianhallintajärjestelmät
Kaikilla Pohjolan Voiman tuotantoyhtiöillä on käytössään omat energianhallintajärjestelmät, joko ETJ+ tai ISO 50001. Osa järjestelmistä on myös sertifioitu. Näin on varmistettu energiatehokkuustyön systemaattisuus ja asioiden oikea-aikainen dokumentointi.
”Energiatehokkuuden parantaminen on palkitsevaa, koska siihen panostamalla on saavutettavissa taloudellisen hyödyn lisäksi ympäristöhyötyjä.”
”Viime aikoina on erityisesti ilahduttanut energiatehokkuustyön hyvät tulokset. Energiatehokkuussopimusten tavoitteet ylittyvät meillä selvästi”, Permanto toteaa.
Työtä energiatehokkuuden parantamiseksi tehdään monin tavoin sekä tuotantolaitoksilla että toimitiloissa. Tuotantoyhtiöt pitävät listaa potentiaalisista uusista energiatehokkuustoimenpiteistä. Niitä arvioidaan seuraavaa vuotta suunniteltaessa ja päätetään, mitä toimenpiteitä vuoden aikana tehdään.
Pohjolan Voima on mukana Motivan vuoden 2025 yhteishankkeessa ”Sujuvasti energianhallintajärjestelmä ETJ+ ja ISO50001 käyttöön” konkariyrityksenä. Yhtiö on ollut myös aiemmin mukana Motivan yhteishankkeessa konkariyrityksenä energiahallintajärjestelmien kehityksessä.
Kaikki Pohjolan Voima -konsernin yhtiöt ovat mukana energiatehokkuussopimuksessa. Pohjolan Voiman yhtiöistä PVO-Vesivoima Oy ja Porin Prosessivoima Oy ovat liittyneet Energiantuotannon toimenpideohjelmaan. Myös Teollisuuden Voima Oyj, joka on Pohjolan Voiman yhteisyritys, ja Alholmens Kraft Oy Ab, josta Pohjolan Voima omistaa merkittävän osuuden, ovat mukana energiantuotannon toimenpideohjelmassa. Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan ovat liittyneet seuraavat Pohjolan Voiman yhtiöt UPM-Kymmene Oyj:n kautta: Kymin Voima Oy, Kaukaan Voima Oy ja Rauman Biovoima Oy.
Teksti: Sirpa Mustonen
Kuva: Pohjolan Voima, Isohaaran voimalaitos