Liittyjän tarina

Sievin Jalkine: Kengänpohjista lämpöä tehtaalle

16.10.2024
Takaisin listaukseen
Sievin Jalkine on investoinut uuteen energiatehokkuutta parantavaan tekniikkaan. Kun lämpöä saadaan talteen myös erittäin vaativasta tuotannon osasta, kengän pohjan valmistuksesta, polttoöljystä on pystytty luopumaan lähes kokonaan.

Toimitusjohtaja Juha Jokinen kertoo, että Sievin Jalkine on tehnyt jo vuosia energiatehokkuustyötä. Yritys on panostanut muun muassa lämmöntalteenottoon.

– Kenkätehtaalla tarvitaan runsaasti paineilmaa, kun nahkaa käsitellään ja muokataan. Kompressoreiden hukkalämpö on tietenkin fiksua ottaa talteen ja hyödyntää sitä toisaalla kiinteistön lämmityksessä.

Sievin Jalkine on erikoistunut turva- ja työkenkiin. Pohjoismaiden suurimman kenkävalmistajan Sievin ja Oulaisten tehtaalla tehdään vuosittain peräti miljoona kenkäparia, joista puolet menee vientiin.

Resepti löytyi ammattikeittiöistä

Sievin tehtaalla lämmöntalteenotto onnistuu nyt myös erittäin vaativassa tuotannon osassa, kengän pohjan valmistuksessa.

– Kengän pohja kiinnitetään jalkineen päälliseen suoraruiskuvalulla. Tämän jälkeen valettu pohja irrotetaan muotista oman erikoisaineen avulla, Jokinen kuvailee.

Prosessissa syntyy lämpöä, mutta koska ilmaan on sekoittunut myös höyrystynyttä irrotusainetta, se on liian rasvaista tavallisille lämmöntalteenottokoneille.

– Tutkimme asiaa konsultin kanssa, etsimme inspiraatiota muun muassa ammattikeittiöistä ja löysimme haastaviin olosuhteisiin soveltuvan järjestelmän.

Viiden erikoispatterin ja kolmen lämpöpumpun voimalla

Sievin ratkaisussa käytetään kolmea lämpöpumppua ja viittä erityisesti rasvaiselle ilmalle suunniteltua lämmöntalteenottopatteria. Epäpuhtaudet tiivistyvät neulapatterien läpi menevästä ilmasta ja rasva johdetaan keräysaltaaseen. Myös Oulaisten tehtaalla tutkitaan parhaillaan saman kaltaisen järjestelmän hyödyntämistä.

– Oulaisissa mitoitukseksi saattaa riittää yhden patterin ja yhden lämpöpumpun yhdistelmä.

Harakoilta loppuivat kissanpäivät

Kokonaisuudella, jonka viimeiset säädöt tehtiin vuoden vaihteessa 2023–2024, on saavutettu jo nyt suuria säästöjä.

– Olemme päässeet Sievissä lähes kokonaan eroon lämmityksessä käytettävästä polttoöljystä. Kun ennen polttoöljyä kului noin 52 000 litraa vuodessa, nyt sitä menee enää reilusti alle 10 000 litraa.

Jokinen uskoo, että pienellä lisäoptimoinnilla lukuja voidaan parantaa entisestään.

– Ison investoinnin takaisinmaksuaika on vain kolme vuotta. Se on siis paljon lyhyempi kuin vaikkapa aurinkopaneeleissa.

Sieviläiset ovat ratkaisuun hyvin tyytyväisiä, paitsi tietenkin lähiympäristön harakat. Ne eivät enää pysty nauttimaan tehtaalta tulevasta 26 asteisesta ilmasta. Aikaisemmin linnuille tarjoiltiin helteistä tuulta peräti 10 kuutiota sekunnissa.

– Nyt poistettavan ilman lämpötila vaihtelee plus kahdesta miinus kahteen asteeseen.

Päälämmönlähteenä myös massiivisissa varastoissa

Sievin tehtaalle tehtiin suuri laajennus vuosina 2020–2023. Sen yhteydessä myös kenkien automaattivarastoa laajennettiin ja raaka-aineille tehtiin aivan uusi automaattinen lavavarasto.

Jokinen kertoo, että myös kummassakin automaattivarastossa hyödynnetään kompressorien hukkalämpöä. Varastojen toiminta on muutenkin hyvin energiatehokasta:

– Automaattivarastoissa hissit ottavat koko ajan talteen jarrutusenergiaansa ja se palautetaan sähköverkkoon.

Jokinen lisää, että Sievin Jalkine on myös siirtynyt viime vuosina valaistuksessaan led-aikaan.

Energiatehokkuussopimus tarjonnut tukea

Sievin Jalkine on solminut energiatehokkuussopimuksen. Varatoimitusjohtaja Ilkka Jokinen kuvailee, että sopimus on tuonut yrityksen energiatehokkuustyöhön entisestään ryhtiä.

– Olemme saaneet Motivalta paljon tietoa energiatehokkuudesta sekä päässeet osallistumaan koulutuksiin. Mitä tahansa kysymyksiä meillä onkaan matkan varrella ollut, Motivan asiantuntijat ovat neuvoneet.

Sievin Jalkine sai uuteen lämmöntalteenottojärjestelmäänsä Business Finlandin myöntämää investointitukea. Koska yritys on mukana energiatehokkuussopimuksessa, tukimäärä oli 20 prosenttia kustannuksista, muuten se olisi ollut 15 prosenttia.

Matka jatkuu

Juha Jokinen kuvailee, että Sievin Jalkineessa halutaan olla hereillä ja miettiä, miten asioita voisi tehdä uudella tavalla, entistä paremmin, järkevämmin ja energiatehokkaammin.

– Energiatehokkuuden edistäminen kannattaa paitsi ympäristön, niin tietenkin myös yrityksen itsensä vinkkelistä. Hyvin suunnitellut ja mitoitetut ratkaisut tuottavat kustannussäästöjä; euro on hyvä konsultti, hän miettii.

 

Teksti: Matti Välimäki
Kuva: Sievin Jalkine