Liittyjän tarina

UPM Raflatac: Syväselvityksellä uusia ideoita ja tietoa investointeja varten

16.08.2024
Takaisin listaukseen
 Syväselvitys antaa hyvän perustan kehittää UPM Raflatacin Tampereen tarralaminaattitehtaan energiatehokkuutta. Tietoja pyritään hyödyntämään soveltuvin osin myös globaalin yrityksen muilla tuotantolaitoksilla.

UPM Raflatacin tuotteita näkyy joka puolella arjessamme. Yrityksen valmistamia tarramateriaaleja käytetään niin ruokapakkausten etiketteinä, hygieniatuotteissa kuin vaikkapa autojen renkaissa.

– Nykyään tuoterepertuaariimme kuuluvat myös graafiset tarramateriaalit, joita voidaan käyttää esimerkiksi linja-autojen kyljissä, yrityksen investointijohtaja Jouni Haaja kertoo.

Tarramateriaalien tekeminen alkoi Tampereella viitisenkymmentä vuotta sitten.

–  Valmistamassamme tarramateriaalissa on silikonipinnoitettu taustamateriaali, juuri kyseiseen käyttökohteeseen sopiva liima sekä paperinen tai muovinen pintamateriaali. Käytännössä kyse on kokoonpanotyöstä, missä laminoimme raaka-aineet yhteen. Meiltä tarralaminaatti lähtee asiakkaalle, joka painaa ja stanssaa siihen oman asiakkaansa tilaaman painatuksen ja muodon, esimerkiksi tuote-etiketin, Haaja kuvailee.

UPM Raflatac on allekirjoittanut energiatehokkuussopimuksen ja sillä on kunnianhimoiset ilmastotavoitteet. Yrityksen motto kuuluu: Tarraratkaisut fiksumpaa fossiilitonta tulevaisuutta varten. Haajan mukaan kestävä kehitys on keskeinen osa UPM Raflatacin strategiaa.

– Haluamme esimerkiksi vähentää tehtaidemme päästöjä vuoteen 2030 mennessä 65 prosentilla tuotantoon suhteutettuna. Pyrimme myös eroon fossiilisista raaka-aineista ja korvaamme niitä biopohjaisilla ja kierrätetyillä raaka-aineilla.

Ekspertti katsoo asioita uudella tavalla

Osana yrityksen energiatehokkuustyötä UPM Raflatacin Tampereen tehtaalla on tehty syväselvitys. Sen tavoitteena oli selvittää keinoja tehostaa tehtaan energiatehokkuutta.

– Teemme koko ajan tuotekehitystä ja mietimme myös, miten voisimme kehittää prosessejamme. Mutta olemme tarralaminaatinvalmistajia, emmekä energiatehokkuuseksperttejä. Oli erittäin hyödyllistä, että alan asiantuntija katsoi tehtaan prosesseja, kiinteistöä ja toimintatapoja tuosta näkökulmasta.

Haaja kuvailee, että syväselvitys tarjosi muun muassa uusia ideoita ja tietoa tarjolla olevista uusista ratkaisuista. Hän lisää, että alan tekniikka kehittyy kovaa vauhtia.

–  Voimme käyttää tätä informaatiota, kun teemme investointiehdotuksia.

Lämmön talteenotossa paljon mahdollisuuksia

Haaja pahoittelee, että selvityksen tarkemmat tulokset ovat liikesalaisuuksia, joita ei voi esitellä tarkemmin. Jotain voi toki kertoa:

– Tarralaminaatin tuotannossa käytetään kuivaimia. Meillä on mahdollisuuksia ottaa prosessin lämpöä talteen ja käyttää sitä toisaalla tuotannossa sekä myös kiinteistön lämmityksessä.

Vaikka syväselvitys koski nimenomaan Tampereen tehdasta, yritys pyrkii hyödyntämään sen antia soveltuvin osin myös muualla.

– Tehtaamme eivät ole samanlaisia, ne toimivat erilaisissa olosuhteissa ja myös käytössä olevat energialähteet vaihtelevat. Vaikkapa malesialaista tehdaskiinteistöämme – jos otetaan vain yksi esimerkki – ei tarvitse lainkaan lämmittää. Mutta syväselvitys antoi meille myös sellaisia tietoja ja suuntaviivoja, joihin on fiksua tutustua myös muilla tuotantolaitoksillamme, Haaja miettii.

Hyvin suunniteltu on puoliksi selvitetty

Käytännössä syväselvityksen laati UPM Raflatacin valitsema konsultti, joka teki tehtaalla muun muassa laajasti mittauksia. Tehtaan oma henkilökunta tuki selvityksen sujuvaa toteutusta hyvässä yhteistyössä konsultin kanssa.

Haajalla on vinkkejä muillekin syväselvitystä harkitseville.

– Työn tekijä kannattaa valita huolella eli kartoittaa konsulttiyrityksen taustaa ja osaamista. Olennaista on myös miettiä, mikä tavoite syväselvityksellä on, miten sitä aiotaan konkreettisesti hyödyntää. Tämä on tärkeää senkin takia, koska syväselvitys vaatii ajallista panostusta myös omalta henkilökunnalta; ei voi olettaa, että konsultti vain astuu ovesta ja hoitaa kaiken.

Syväselvitys vaatii toki myös rahallista panostusta.

– Valtion myöntämä energiatuki, jota haettiin Business Finlandin kautta, laski osaltaan kynnystä ryhtyä työhön, Haaja kertoo.

 

UPM Raflatac on alallaan maailman johtavia toimijoita. Vuonna 2023 yrityksen liikevaihto oli 1,5 miljardia euroa ja sillä on 3100 työntekijää 38 eri maassa.

 

Teksti: Matti Välimäki

Kuva : Janne Lehtinen