Liittyjän tarina

Vaasan Sähkö: Kiinteistön käyttökulut hallintaan

17.10.2018
Takaisin listaukseen
Silmukkatien kiinteistö on yksi Vaasan Sähkön toimipisteistä. Kiinteistön kasvaneet käyttökulut saatiin kuriin korjaamalla kiinteistön lämmönjakokeskuksen automatiikka. Korjaus laski kiinteistön lämmönkulutusta jopa neljänneksellä.

Silmukkatiellä sijaitsivat aikoinaan muun muassa Vaasan Sähkön kaukolämpöyksikkö sekä sähköverkkojen liiketoiminnot. Sittemmin osa toiminnoista on siirretty muihin toimipisteisiin ja kiinteistö on vuokrattu verkkoja rakentavan tytäryhtiön käyttöön. Kaukolämmitetyn kiinteistön lämmönjakokeskuksen automatiikka huolehtii normaalisti, että kaukolämpöä käytetään järkevästi, mutta Silmukkatiellä automatiikka oli vikaantunut.

– Automatiikan vian vuoksi kiinteistön menoveden lämpötila on ollut liian korkea ja tilakohtaiset termostaatit ovat lähinnä ohjanneet sisälämpötiloja. Korkea menolämpötila on aiheuttanut ylimääräistä lämpöhäviötä kiinteistön jakeluverkostossa ja osa tiloista on todennäköisesti ollut liian lämpimiä, energia-asiantuntija Mikko Pieskä Vaasan Sähköstä kertoo.

Automatiikka kuntoon

Energiatehokkuussopimusten myötä myös omien kiinteistöjen energiankulutukseen on kiinnitetty huomiota Vaasan Sähkössä.

Vaasan Sähkö Oy
Vuodesta 1892 toimineessa Vaasan Sähkö -konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä. Vaasan Sähkö myy sähköä koko Manner-Suomeen ja kaukolämpöä vaasalaiskoteihin. Tytäryhtiöistä Vaasan Sähköverkko Oy vastaa Vaasan seudun sähkönsiirrosta. Oy Ravera Ab on erikoistunut sähköverkkojen rakentamiseen, kunnossapitoon ja korjaukseen.

– Kiinteistön automatiikka päätettiin uusia, kun vikaantuminen todettiin. Huonoihin jäähdytyksiin pyritään neuvonnalla puuttumaan myös asiakkaiden luona, koska liian kuumana palaava paluuvesi on aina merkki ylilämmityksestä. Vian laajuus ratkaisee, kuinka suuri osa lämmönjakojärjestelmästä on ylilämpöinen ja kuinka paljon vian korjaaminen vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen. Tässä tapauksessa muutos oli todella merkittävä. Kaukolämmön kulutus laski normivuoden lämmöntarpeella verraten 209,4 MWh eli 24 prosenttia, Pieskä jatkaa.

Vian korjauksen jälkeen energiankulutuksen pienentymisestä saadut säästöt kiinteistön omistajalle ovat olleet merkittävät ja automatiikan korjausten takaisinmaksuaika oli vain muutamia kuukausia. Myös kaukolämpöyhtiö on säästänyt pumppauskustannuksissaan. Liian suuri paluulämpötila aiheuttaa turhan energiankulutuksen lisäksi myös ylimääräistä huoltotarvetta, koska kuumuus kuluttaa muun muassa kiinteistön putkistojen ja laitteiden säätöventtiilejä, pumppuja, termostaatteja ja tiivisteitä.

– Hyvä asia tässä oli, että Silmukkatie käy loistavasti esimerkiksi asiakkaillemme siitä, kuinka suuria energiankulutuksen erot voivat olla. Kiinteistön käyttäjät eivät tässä tapauksessa pitäneet sisälämpötiloja poikkeuksellisina – ainakaan korjauspyyntöjä ei asiasta ollut tullut. Hieman tietysti hävettää, että kaukolämpöyhtiön omassa kiinteistössä tilannetta ei oltu huomattu tai korjattu jo aikaisemmin. Positiivista on, että dataa ennen ja jälkeen automatiikan korjauksen on vähintäänkin riittävästi, toteaa Pieskä.

Teksti: Sirpa Mustonen
Kuva: Ann-Sofi Berg