Satojen suomalaisyritysten tavoin myös elintarvikealan yhtiö Fazer on lähtenyt mukaan Astetta alemmas -kampanjaan, jossa tehdään konkreettisia tekoja energian säästämiseksi.
– Olemme tehneet energiatehokkuutta parantavia toimia jo vuosien ajan. Tänä syksynä olemme kuitenkin miettineet, missä asioissa energiaa voitaisiin vielä säästää lisää. Painopiste on ollut toimissa, joilla saadaan säästöä jo tämän lämmityskauden aikana, Fazer Makeisten ympäristöpäällikkö Riikka Hirvonen sanoo.
Fazer on osallistunut kampanjaan kartoittamalla tuotannon eri prosesseja ja optimoimalla energian käyttöä mahdollisuuksien mukaan. Myös ilmastointia on optimoitu sähkön kulutushuiput huomioiden. Lisäksi valaistusta on vaihdettu energiaa säästävään LED-tekniikkaan.
– Suurimpiin energiansäästöihin on päästy käymällä läpi kiinteistöjen ilmanvaihtojärjestelmien ohjauksia ja siirtymällä tarpeenmukaiseen ohjaukseen. Automatiikkaa varten on myös lisätty sisäolosuhteita mittavia antureita, Hirvonen toteaa.
Paineilman ja uunien käyttö fiksummaksi
Makeistehtaissa tarvitaan paljon paineilmaa tuotantoprosessin eri vaiheissa. Paineilmajärjestelmän vuototarkastuksia tehdään säännöllisin väliajoin, mutta syksyn aikana järjestelmiä on käyty läpi aiempaakin tarkemmin ja korjattu vuotoja.
– Vuodot ovat usein pieniä, mutta kun niitä on riittävästi, ne vaikuttavat energiankulutukseen kokonaisuudessaan, Hirvonen huomauttaa.
Leipomoiden ja keksitehtaan uunit ovat isoja energian kuluttajia. Fazer Leipomoiden johtaja Tomas Teräs kertoo, että leipomoissa on käyty tänä syksynä läpi muun muassa uunien lämmitysaikoja.
– Uunit laitetaan päälle ja suljetaan oikea-aikaisesti niin, ettei niitä lämmitetä turhaan. Myös veden käyttöön on kiinnitetty huomiota, Teräs toteaa.
Fazerin toimistojen ja yleisten tilojen lämpötilaa on vähennetty vähintään yhdellä asteella. Myös tuotantotiloissa lämpötilaa lasketaan Teräksen mukaan mahdollisuuksien mukaan.
– Elintarviketurvallisuuden ja -laadun takaamiseksi vaaditaan tietyt olosuhteet lämpötilan ja kosteuden suhteen, joten kaikissa paikoissa se ei ole mahdollista.
Työntekijöiltä ideoita energian säästämiseksi
Osana Astetta alemmas -kampanjaa fazerilaisille on jaettu käytännön vinkkejä, miten säästää energiaa työpaikalla ja kotona. Työntekijöiltä on myös tullut hyviä ideoita energiaa säästävistä toimista.
Hirvosen mukaan näin on pystytty esimerkiksi korjauttamalla vuotavia hanoja. Tuotannossa säästetään puolestaan sähköä sammuttamalla kuljetinlinjoja, kun ne eivät ole käytössä.
– Kannustamme työntekijöitä tekemään matalalla kynnyksellä energian käyttöön liittyviä havaintoja samaan tapaan kuin työntekijät tekevät havaintoja työturvallisuudesta, laadusta ja tuoteturvallisuudesta.
Tavoitteena 42 prosentin päästövähennykset
Fazer Leipomot ja Fazer Makeiset ovat mukana Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksessa elintarviketeollisuuden toimenpideohjelmassa.
Fazer on myös sitoutunut tieteeseen perustuviin ilmastopäästövähennystoimiin. Tavoitteena on parantaa energiatehokkuutta ja vähentää suoria ja epäsuoria hiilidioksidipäästöjä 42 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2020 lähtötasosta.
Vuonna 2021 Fazerilla toteutettiin laaja analyysi, jossa tarkasteltiin energiankulutusta, päästöjä ja niiden vähennyspotentiaalia kaikissa toiminnoissa. Samalla laadittiin kaikille liiketoiminnoille etenemissuunnitelma vuoden 2030 tavoitteiden saavuttamiseksi.
– Selvityksessä on useita pidemmällä aikavälillä energiatehokkuutta parantavia investointeja. Monet niistä liittyvät hukkalämmön talteenottoon ja hyödyntämiseen tuotantolaitoksilla, Hirvonen sanoo.
Fazerin tuotantolaitoksilla on tehty viime vuosina paljon investointeja hukkalämmön talteenottoon, mutta sitä voidaan Hirvosen mukaan edelleen parantaa.
Fakta:
Fazerin makeis- ja keksitehtaat sijaitsevat Vantaalla, Lappeenrannassa ja Lahdessa. Fazer Leipomoilla on myymäläleipomoiden lisäksi neljä leipomoa.
Teksti: Matti Remes
Kuva: Fazer