Liittyjän tarina

Kotka: Kovat tavoitteet vaativat laajaa yhteistyötä

15.08.2019
Takaisin listaukseen
Kotkassa kaupunki ja yritykset tiivistävät yhteistyötä kunnianhimoisten energiansäästötavoitteiden saavuttamiseksi. Se näkyy muun muassa uuden Kantasataman suunnittelussa.

Kotka on mukana kunta-alan energiatehokkuussopimuksessa, jossa tavoitteena on vähintään 7,5 prosentin energiansäästö sopimuskaudella 2017–2025. Kaupunki päivitti keväällä ilmasto- ja energiatyötä koskevia tavoitteitaan ja päätti liittyä myös Hiilineutraalit kunnat (Hinku) -verkostoon. Hinku-kuntana se sitoutuu vähentämään hiilidioksidipäästöjä 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Hiilineutraaliutta tavoittelee Suomessa jo yli 50 kuntaa.

Kaupungin ympäristönsuojelupäällikkö Heli Ojala sanoo, että kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää laaja-alaista yhteistyötä kaupungin, yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa.

– Yhteistyö on välttämätöntä, jotta saavutamme tuloksia, käytämme rajalliset resurssit tehokkaasti ja opimme yhdessä. Kaupungin kannalta on tärkeää, että osaamista kertyy myös omaan organisaatioon, Ojala toteaa.

Työpaja pohjusti yhteistyötä

Tulevia yhteistyökuvioita pohjustettiin elokuussa 2018 järjestetyssä työpajassa, jossa pohdittiin uusia ratkaisuja hiilineutraaliuden ja kestävän kehityksen edistämiseen Kotkan alueella. Tilaisuuden järjestivät Kotkan kaupunki, Motiva, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK ja Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor.

– Työpaja oli hyödyllinen, sillä siitä saatiin ideoita ja pohjustusta tuleville toimille. Saimme myös tietoa, mitä yritykset ja muut sidosryhmät odottavat kaupungilta ja mitä ne voivat itse tarjota kestävän kehityksen edistämisessä, Ojala sanoo.

Kotka
on Kymenlaakson toiseksi suurin kaupunki, joka tunnetaan muun muassa satamasta ja teollisuudesta. Asukkaita kaupungissa on noin 54 000. Kotkan kaupunki on ollut mukana energiatehokkuussopimuksissa jo vuodesta 2001.

Yhteistyötä energiansäästöasioissa on tehty Kotkassa jo aiemminkin. Kymenlaakson kunnat ja energiayhtiöt ovat muun muassa tarjonneet kuntalaisille jo usean vuoden ajan neuvontaa rakentamisen, remontoinnin ja asumisen energia-asioissa. Energianeuvojalta voi kysyä käytännön vinkkejä tai pyytää vaikkapa kertomaan energia-asioista asukasyhdistysten tilaisuuksiin. Kotkassa on myös kokeiltu henkilöautojen yhteiskäyttöä, jossa kaksi sähköautoa ovat päivisin kaupungin käytössä ja iltaisin ja viikonloppuisin testiryhmän vuokrattavissa.

Energiansäästö uuden Kantasataman keskiössä

Ojala kertoo, että tänä vuonna Kotka valmistelee toimenpideohjelmaa energiatehokkuuden parantamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi. Samaan aikaan viedään eteenpäin yhteistyötä yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa. Se toteutuu käytännössä esimerkiksi Kantasataman alueella, jonne rakentuu tulevien vuosien aikana uusi kaupunginosa vanhan sataman tilalle.

Tapahtumakeskuksen ja ammattikorkeakoulun kampuksen lisäksi alueelle on suunnitteilla muun muassa liiketiloja ja muita kaupallisia palveluita sekä asumista.

– Kantasataman suunnittelun keskiössä on energiatehokkuus yhdessä yritysten kanssa. Tässä teemme yhteistyötä esimerkiksi Kotkan Energian, kortteleiden tulevien rakentajien ja kiinteistöyhtiöiden kanssa. Työ on vasta alkuvaiheessa, mutta osapuolilla on kiinnostusta innovatiivisiinkin ratkaisuihin.

Ojalan mielestä energiatehokkuustyön suurimpia haasteita on päästä suunnittelusta konkreettisiin toimiin. Tämän askeleen ottaminen edellyttää rohkeita ratkaisuja, myös riskinottoa.

– Toinen haaste on hankkeiden nopeatempoisuus. Esimerkiksi rakentamisessa aikataulut ovat usein niin tiukkoja, että energiatehokkuusasioita ei ennätä miettiä tarpeeksi syvällisesti.

Teksti: Matti Remes
Kuva: Kotkan kaupunki