Liittyjän tarina

Minimani Yhtiöt: Matalakatteisessa vähittäiskaupassa energiansäästö kannattaa

18.12.2023
Takaisin listaukseen
Minimani-kauppaketjulle panostukset energiansäästöön ovat vastuullisuuden ohella tehokas tapa tehdä tulosta.

Seinäjoelta lähtöisin olevalla Minimanilla on päivittäis- ja käyttötavaraa myyvät hypermarketit seitsemällä paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Kahta toimipistettä lukuun ottamatta perheyhtiö omistaa kauppakiinteistöt itse, mikä helpottaa päätöksentekoa energiatehokkuutta parantavissa investoinneissa.

– Olemme panostaneet paljon energiansäästöön ja muun hukan minimointiin, sillä näin saavutetaan usein suurempi taloudellinen hyöty kuin varsinaisella kaupankäynnillä, Minimanin kiinteistöpäällikkö Pekka Haapanen perustelee.

Esimerkkinä hän kertoo, että vuonna 2022 viidessä yhtiön hypermarketissa säästettiin sähköä kymmenen prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Vuonna 2021 päästiin samanlaiseen säästöön edellisvuoteen verrattuna.

– Sähkölaskussa säästetty summa vastaa miljoonan maitolitran myynnistä saatua tuloa. Sähkön säästäminen on huomattavasti helpompaa kuin saada asiakkaat ostamaan miljoona litraa enemmän maitoa, Haapanen suhteuttaa.

– Raha on hyvä konsultti. Energiatehokkuus ei säästä vain luontoa, vaan se tuntuu suoraan lompakossa. Siksi se on taloudellisesti äärimmäisen järkevää etenkin matalakatteisessa vähittäiskaupassa.

Omavarainen energiajärjestelmä uuteen hypermarkettiin

Haapasen mukaan suurin mahdollisuus energiansäästöön on uudisrakentamisessa ja isoissa peruskorjauksissa. Rovaniemelle kolme vuotta sitten avattuun Minimanin hypermarkettiin rakennettiin omavarainen energiajärjestelmä, jossa kaupan jäähdytysjärjestelmä on liitetty yhteen maalämmön, ilmanvaihdon jäähdytyksen ja kiinteistöautomaation kanssa.

Kylmäjärjestelmän tuottama hukkalämpö käytetään hyväksi lämmityskautena. Kesäaikana lämpöä taas varastoidaan maalämmön porakaivoihin talvea varten. Lämpökaivot tuottavat kesällä myös jäähdytystä. Oman energiantuotannon riittävyyden kovillakin pakkasilla varmistaa kaksi erillistä lämpöpumppua.

Haapanen sanoo, että maalämpöjärjestelmän takaisinmaksuajaksi arvioitiin alun perin 4,5 vuotta. Energian hintojen noustua hanke maksaa itsensä takaisin todennäköisesti tätäkin nopeammin.

Kylmäkalusteiden ovista iso säästö sähkölaskuun

Minimanin toimipisteissä on viime vuosina panostettu myös kylmäkalusteiden energiatehokkuuteen. Myymälöihin hankittavissa uusissa kylmäkalusteissa on ovet, mutta niitä on asennettu myös vanhempiin laitteisiin jälkiasennuksena.

Haapasen mukaan ovien ansiosta kylmälaitteet kuluttavat huomattavasti vähemmän energiaa. Myös myymälätiloista tulee entistä mukavammat. Etenkin kesällä asiakkaat ovat tyytyväisiä, kun heidän ei tarvitse palella hellevaatteissa kylmäkalusteiden äärellä.

Rakennusautomaation säädöillä iso merkitys

Pekka Haapasen mielestä henkilökunnan rooli on energiansäästössä keskeinen. Työntekijöitä on esimerkiksi ohjeistettu välttämään kylmällä säällä läpivetoa, kun kaupan varastoon tuodaan tavaraa ulkoa. Myös tavarantoimittajia muistutetaan, ettei nosto-ovia pidettäisi tarpeettomasti auki.

– Myös rakennusautomaation säädöt vaikuttavat oleellisesti energian kulutukseen, Haapanen muistuttaa.

Esimerkiksi myymälöiden ilmanvaihtojärjestelmät voidaan ajastaa niin, että kesäöinä sisään otetaan mahdollisimman paljon viileää ulkoilmaa. Näin säästetään jäähdytykseen kuluvaa energiaa päivällä.

Vastaavasti lämmitysenergiaa säästetään talvella, kun myymälän ollessa kiinni ilmanvaihtoa vähennetään.

Minimani Yhtiöt liittyi vuosi sitten kaupan alan energiatehokkuussopimukseen. Yksi syy tähän on mahdollisuus saada valtion energiatukea energiatehokkuutta parantaviin investointeihin. Kokkolan myymälän energiajärjestelmän uudistamiseen Minimani sai energiatuen, joka kattoi 20 prosenttia hankkeen kustannuksista.

Fakta:
Kauppaketju Minimani toimii seitsemällä paikkakunnalla ja työllistää lähes 500 kaupan ammattilaista. Perheyhtiön liikevaihto oli 147,8 miljoonaa euroa vuonna 2022.

Teksti: Matti Remes
Kuva: Minimani