Liittyjän tarina

Senaatti-kiinteistöt: Ateneumin energiatehokkuus hoituu hyvällä yhteistyöllä

08.03.2021
Takaisin listaukseen
Ateneumin taidemuseon energiankulutusta on onnistuttu laskemaan kiinteistön omistajan ja vuokralaisen yhteistyöllä. Keskeisintä ovat rakennuksen käyttäjän toimenpiteet.

Vuonna 1887 avatussa Ateneumin taidemuseossa on maan vanhin ja laajin taidekokoelma, jonka säilyttämiseksi lämpötila- ja kosteusolosuhteita valvotaan tarkasti ja pidetään tiettyjen raja-arvojen sisällä.

Viime vuosina myös arvokiinteistön energiatehokkuuden parantamiseen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Tässä tekevät tiivistä yhteistyötä kiinteistön omistava Senaatti-kiinteistöt ja vuokralainen Kansallisgalleria, johon kuuluvat Ateneumin ohella nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo.

Senaatti-kiinteistöjen talotekniikan asiantuntija Teppo Malm sanoo, että Ateneumissa energiatehokkuus on saatu aikaan pitkäjänteisellä työllä ja monilla eri toimenpiteillä. Tuloksia on syntynyt niin käyttäjien kuin kiinteistön omistajan tekemillä toimilla.

– Erityisen tärkeitä energiatehokkuuden parantamisessa ovat olleet kiinteistön käyttäjien toimet eli laitteistojen käytönaikaiset säätö- ja viritystoimenpiteet.

Ilman kierrätys säästää energiaa

Ateneumissa ilmankosteuden on oltava talvella noin 42 prosenttia ja kesällä 52 prosenttia. Lämpötila saa olla talvella noin 20 ja kesällä 22 Celsius-astetta.

Olosuhteet pidetään tasaisina hyödyntäen kiertoilmajärjestelmällä, jossa käsitelty poistoilma puhalletaan takaisin huonetiloihin. Museon aukioloaikoina mukaan otetaan raitista ilmaa, mutta muina aikoina kierrätetään ilmaa rakennuksen sisällä.

– Ilman sisäisellä kierrätyksellä museosaleissa pystytään pitämään vaaditut olosuhteet asiakasviihtyisyyttä vaarantamatta. Sillä voidaan myös säästää merkittävä määrä energiaa, Kansallisgallerian LVIA-asiantuntija Hannu Salo sanoo.

Hänen mukaansa isoimpia energiatehokkuutta parantaneita asioita on ollut siirtyminen ilmanvaihdossa tarpeenmukaiseen käyttöön.

– Ilmanvaihtoa pyritään nykyisin ohjaamaan käytön ja käyttäjämäärien mukaan, Salo toteaa.

Ateneumin olosuhdehallittujen tilojen ilmanvaihtojärjestelmä koostuu 24 säätöryhmästä, joita pystytään ohjaamaan paikallisesti. Paikallisohjauksia on lisätty henkilökunnan käyttöön. Lisäksi käytetään hiilidioksidiohjausta, joka säätää ilmanvaihtoa kävijämäärien mukaan. Tämä mahdollistaa esimerkiksi sen, että satunnaisessa käytössä olevassa auditoriossa ilmanvaihto ei pyöri koko ajan täysillä.

– Energiaa säästyy myös siinä, että kahvion ja keittiön ilmanvaihto eriytettiin toisistaan. Näin kahvion ilmanvaihto voidaan pitää pienemmällä avaamiseen saakka, kun taas keittiössä ilmanvaihtoa lisätään aamukuudelta töiden alkaessa.

Myös valaistuksessa tarpeenmukainen ohjaus

Myös valaistuksessa on siirrytty tarpeenmukaiseen ohjaukseen. Ateneumissa on uusittu valaisujärjestelmiä, joiden myötä niitä voidaan ohjata entistä tarkemmin automatiikalla.

– Aiemmin meillä oli vain yksi valaistusvaihtoehto, minkä vuoksi valot olivat turhaan päällä maanantaisin ja aamuisin, vaikka museo oli kiinni. Nyt museotiloissa on aamuisin siivouksen ja kulun mahdollistava valaistus. Täysi näyttelyvalaistus laitetaan päälle vasta museon auettua, Salo kertoo.

Lisää säästöä energian kierrätyksestä

Teppo Malmin mukaan Ateneumin energian kulutusta on pystytty vähentämään merkittävästi pitkällä aikavälillä.

– Jossain pisteessä kulutuksen lasku kuitenkin yleensä pysähtyy ja siirrytään hallintavaiheeseen. Tämä on haastavin vaihe, etenkin jos museokävijöiden määrät jatkavat kasvuaan.

Malmin mukaan Ateneumin energiatehokkuutta parannetaan tulevina vuosina esimerkiksi vaihtamalla vanhoja ilmanvaihtokoneita vähemmän sähköä kuluttaviin laitteisiin.

Tarkoitus on myös selvittää, miten kiinteistön sisäisiä energiavirtoja voidaan hyödyntää nykyistä paremmin. Esimerkiksi kuivatuksessa käytettävien vedenjäähdyttimien lauhdelämpöä voidaan ottaa talteen ja käyttää lämmitykseen.

– Odotan tästä merkittävää energiansäästöä, kun syntyvä hukkalämpö käytetään omassa rakennuksessa hyödyksi.

Senaatti-kiinteistöt on mukana kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksessa, jossa se sitoutuu vähentämään energiankulutustaan 7,5 prosenttia sopimuskaudella 2017–2025.
Senaatti-kiinteistöillä sopimuksen piirissä on lähes kahden miljoonan neliömetrin kiinteistöala.

Malmin mukaan energiatehokkuuden parantamisen ohella ilmastopäästöjen vähentäminen on keskeinen tavoite.

– Esimerkiksi Kansallisgallerian kiinteistöjen käyttämä kaukolämpö ja -jäähdytys on tuotettu hiilineutraalisti.

Senaatti-kiinteistöt on valtion liikelaitos, joka tuottaa tilapalveluja muun muassa valtion virastoille, tutkimus- ja kulttuurilaitoksille ja vankiloille.

 

TEKSTI: Matti Remes

KUVA: Kansallisgalleria, Hannu Pakarinen