Liittyjän tarina

Vilpe Oy: Vaihto öljystä maalämpöön toi ison loikan energiatehokkuuteen

23.05.2023
Takaisin listaukseen
Muovialan tuotteita valmistava Vilpe siirtyi öljystä maalämpöjärjestelmään, joka hoitaa kiinteistön lämmityksen ja viilennyksen ohella myös tuotantolaitteiden jäähdytyksen.

Ilmanvaihto- ja erikoiskattotarvikkeita valmistavan Vilpe Oy:n tehtaalla lähellä Vaasaa on kehitetty energiaa säästäviä ratkaisuja jo 1980-luvulta lähtien. Muovituotteiden jäähdytyksessä lämminnyttä vettä ryhdyttiin tuolloin hyödyntämään tehtaan lattialämmityksessä. Myös konehuoneesta syntyvää hukkalämpöä on johdettu jo pitkään sisätilojen lämmitykseen.

Vilpen toimitusjohtaja Tuomas Saikkonen sanoo, että viime vuosina perheyritys on laittanut energiatehokkuuden parantamisessa uuden vaihteen päälle.

Neljä vuotta sitten tehtaan katolle asennettiin yli tuhat aurinkopaneelia. Teholtaan 286 kWp:n aurinkovoimala oli valmistuessaan Vaasan alueen suurin.

Tehtaan energiatehokkuutta on parantanut myös 350 000 euron investointi älykkääseen led-valaistukseen.

– Olemme sitoutuneet vastuullisuuteen – ja pohjalaisia kun olemme, haluamme markkinapuheiden sijaan tehdä konkreettisia tekoja, Saikkonen toteaa.

Öljystä luopuminen leikkasi kolmanneksen päästöistä

Saikkosen mielestä oleellista on myös seurata energiansäästön tuloksia. Tämä oli yksi syy siihen, että Vilpe päätti liittyä kolme vuotta sitten kemianteollisuuden energiatehokkuussopimukseen.

– Sopimuksessa olevien yritysten on raportoitava vuosittain Motivalle, mikä osaltaan kannustaa etsimään uusia keinoja energiatehokkuuden parantamiseksi, Saikkonen perustelee.

Fakta
Vilpe Oy on Vaasan lähellä Mustasaaressa toimiva perheyritys, jonka erikoisalaa ovat ilmanvaihto- ja erikoiskattotarvikkeet.

Tähän mennessä suurimman loikan energiatehokkuudessa Vilpe otti kaksi vuotta sitten, kun uusi maalämpöjärjestelmä korvasi tehtaan vanhan öljylämmitysjärjestelmän.

– Kulutimme aiemmin jopa 100 000 litraa kevyttä polttoöljyä vuodessa. Öljystä luopuminen vähensi kerralla 30 prosenttia tehtaan hiilidioksidipäästöjä.

Maalämpöinvestoinnin arvo oli noin 600 000 euroa. Neljäsosan tästä summasta kattoi Business Finlandin myöntämä energiatuki, sillä kyseessä on uuden teknologian käyttö energiatehokkuuden parantamiseksi.

Myös hukkalämmöt tehokkaasti hyötykäyttöön

Kallioperästä saatavan lämmön ohella maalämpöjärjestelmä hyödyntää muovikoneista syntyvää hukkalämpöä. Kesäkuukausina syntyvää liiallista lämpöä voidaan myös varastoida kallioon porattuihin lämpökaivoihin.

– Aiemmin hukkalämmön energiaa ei voitu hyödyntää kesäisin. Nyt se saadaan varastoitua syksyä ja talvea varten, Saikkonen sanoo.

Järjestelmän lämpöpumput tuottavat myös muovikoneiden ja muoviosien muottien tarvitseman jäähdytyksen. Osa jäähdytyksestä saadaan niin sanotulla vapaajäähdytyksellä maaperästä, mikä säästää energiaa.

Automatiikka optimoi energian kierrätyksen

Saikkosen mukaan 22 500 neliömetrin tehdaskiinteistön ja tuotannon energiankäyttöä pystytään nyt kierrättämään tehokkaasti kaikissa eri tilanteissa vuodenaikojen vaihtelut huomioiden.

– Tämän mahdollistaa moderni rakennusautomaatio, jonka avulla maalämpöjärjestelmän toimintaa ja tehtaan energian kulutusta voidaan seurata ja optimoida reaaliaikaisesti.

Saikkosen mukaan seuraava energiaa säästävä investointi on vanhojen ilmanvaihtokoneiden uusiminen laitteisiin, jotka pystyvät hyödyntämään lämmityksessä ja jäähdytyksessä tehtaan vesikiertojärjestelmää.

Suunnitteilla on myös aurinkovoimalan laajentaminen. Aurinkosähkö kattaa nyt noin kymmenen prosenttia vuosittaisesta energiankulutuksesta, mutta aurinkoisina kesäpäivinä jopa yli kolmasosa tehtaan tarvitsemasta sähköstä saadaan auringosta.

– Sähköistyminen ja entistä tasaisempi sähkönkulutus mahdollistavat aurinkovoimalan laajentamisen. Konkreettinen esimerkki tästä on, että maalämpöjärjestelmän pumppujen vaatiman sähkön kautta meillä on nyt hieman tasaisempi sähkönkulutus.

Teksti: Matti Remes
Kuva: Vilpe