”Energiatehokkuustyössä on erityisesti ilahduttanut Siilinjärven toimipaikan energiatehokkuustyöryhmän toiminta ja ryhmän jäsenten aktiivisuus. Työryhmän vetäjänä on mukava olla, kun ympärillä on innokkaita ja osaavia ihmisiä. Porukassa on oikeasti hyvää draivia ja opin itsekin heiltä koko ajan paljon uutta”, kiittelee energiapäällikkö Lauri Voutilainen.
Yarassa on tehty paljon hyvää työtä energiatehokkuuden johtamisen parissa. Yara Siilinjärven Energiatehokkuustyöryhmä koostuu 13 asiantuntijasta, jotka edustavat eri toimintoja ja erilaista osaamista. Ryhmä kokoontuu kvartaaleittain järjestettäviin palavereihin, joissa käydään läpi muun muassa toimintojen energiakuulumiset, tarkastellaan energia- ja energiatehokkuusasioita ylipäätään sekä käydään läpi, mitä yhtiössä on meneillään. Työryhmän jäsenet viestivät yhteisessä keskustelukanavassa, jossa jaetaan tietoa vaikkapa mediassa olleista hankkeista tai erilaisista koulutusmahdollisuuksista.
”Ryhmän vastuulla on myös energiakatselmusten pitäminen toimipaikalla sekä tietyin aikavälein tehtävät kumppanikatselmukset. Meillä on johdon vahva mandaatti toimia sekä määritellä esimerkiksi vuositavoitteita ja pitkän aikavälin tavoitteita toimipaikalle”, Voutilainen kertoo.
Kustannussäästöjä vuotuisten tehostamistoimien avulla
Energiatehokkuuden jatkuvaa parantamista pidetään yhtiössä tärkeänä. Vuosittain asetetaan energian käyttöön liittyviä tehostamistavoitteita, joiden avulla toimintaa viedään ympäristöystävällisempään suuntaan ja saadaan kustannussäästöjä.
”ISO 50001 -energiatehokkuussertifikaatin hankkiminen vuoden 2021 loppupuolella ja siihen liittyvä toiminnan organisointi on erinomainen esimerkki koko yrityksen henkilöstön sitoutumisesta jatkuvaan parantamiseen energia-asioissa. Osallistumme myös erilaisiin Motivan järjestämiin kampanjoihin, mikä kertoo siitä, että haluamme olla edistyksellisiä ja lisätä oman henkilökunnan ymmärrystä ja osaamista energia-asioista”, Voutilainen toteaa.
Niin teknisiä kuin käyttöteknisiä toimenpiteitä on toteutettu laidasta laitaan.
Energiatehokkuussopimuksessa asetettuun tavoitteeseen nähden energiasäästöä on saavutettu jo melkein 300 prosenttia.
”Suurimmat energiansäästöt liittyvät prosessilämmön talteenottoon muun muassa rikkihappotehtailta. Lämpö hyödynnetään tehtaan, kaivoksen ja Siilinjärven kunnan kaukolämpöverkoissa ja energiantuotannon toiminnoissa”, Voutilainen sanoo.
Muihin tehostamistoimenpiteisiin lukeutuvat muun muassa taajuusmuuttajien käyttöönotto monille prosessilaitteille sekä erilaiset säädöt ja automatisoinnit. Myös kiinteistöihin liittyvää energiankäyttöä on parannettu monin toimin.
”Prosessisäädöissä olemme tunnistaneet vielä paljon kehityspotentiaalia eli tällä saralla työtä jatketaan ehdottomasti lähitulevaisuudessa. Teknisiä toimenpiteitä on myös edelleen hyvin tunnistettuina ja tulevaisuuden suunnitelmaa päivitetään vuosittain”, Voutilainen toteaa.
Teksti: Sirpa Mustonen
Kuva: Yara Suomi Oy