Liittyjän tarina

Oilon Group Oy: Energiaremontti ylitti odotukset moninkertaisesti

20.10.2021
Takaisin listaukseen

Energia- ja ympäristöteknologiaan keskittyneen Oilonin pääpaikka ja suurin tuotantolaitos sijaitsevat Lahdessa. 50 vuoden aikana tiloja oli laajennettu useaan otteeseen, joten niiden energiatehokkuudessa oli toivomisen varaa.

Laajennusten yhteydessä kiinteistöihin oli esimerkiksi kertynyt eri-ikäistä kiinteistötekniikkaa, joka ei enää toiminut yhteen parhaalla mahdollisella tavalla.

Nämä olivat lähtökohdat kaksi vuotta sitten toteutetulle energiaremontille. Toteutustavaksi päätettiin valita ulkopuolinen palvelun tarjoaja, joka vastaa energiankäyttöä tehostavista toimenpiteistä ja antaa takuun syntyvästä säästöstä.

– Tällainen hankemuoto sopi meille parhaiten. Energiaosaamista olisi löytynyt omastakin talosta, mutta energiaremontteihin varta vasten perehtynyt asiantuntija löytää paljon nopeammin oleellisen, Oilonin toimitusjohtaja Tero Tulokas perustelee.

Hanke keskittyi vaikuttavimpiin asioihin

Energiahankkeen toteuttajaksi valittiin LeaseGreen. Suurten kiinteistöjen energiatehokkuuteen erikoistuneen palveluyrityksen asiakkuusjohtaja Sami Läntinen sanoo, että hankkeessa keskityttiin etenkin tehtaan ilmanvaihdon, kiinteistöautomaation ja lämmönjakoverkon parantamiseen.

– Keskityimme vaikuttavimpiin asioihin. Esimerkiksi koko ilmanvaihtoa ei modernisoitu, vaan valitsimme ne IV-koneet, joissa nähtiin eniten energiansäästöpotentiaalia. Kolmeen koneeseen vaihdettiin uudet puhaltimet, joiden tehoa voidaan nyt säätää portaattomasti, Läntinen kertoo.

Oilonin tehdashalleista osa lämmitetään kiertoilmalämmittimillä ja osa ilmanvaihdon kautta. Osassa tiloja on taas lämmityspatterit. Lämmön tuottamiseen käytetään pääasiassa maakaasua.

– Lämmitysverkostojen tasapainotuksella oli iso merkitys, koska vuosien varrella tiloja on laajennettu ja ilmanvaihtojärjestelmiin on tehty muutoksia. Siksi osassa tiloja lämpöä ajettiin liian korkeilla käyrillä.

Oilonin kiinteistö liitettiin LeaseGreenin etäoptimointipalveluun. Sen avulla varmistetaan, että uusi tekniikka toimii halutulla tavalla.

Ensimmäisen vuoden aikana kerättiin dataa kiinteistön käyttäytymisestä eri sääoloissa, ja sen avulla lämmityksen ohjaus siirtyi vaiheittain tekoälyohjattavaksi.

– Tehokkaalla valvonnalla on ollut energiansäästössä iso merkitys. Näin ehkäistään esimerkiksi saman tilan yhtäaikainen lämmitys ja jäähdytys, Tulokas huomauttaa.

Hiljattain Oilon ja LeaseGreen sopivat, että myös energiahankkeen ulkopuolelle jääneet ilmanvaihtokoneet liitetään valvontajärjestelmään ja optimoidaan näin niidenkin toimintaa.

Lopputulos ylitti odotukset

Alun perin energiahankkeen säästöiksi arvioitiin kahdeksan prosenttia lämmitysenergiassa ja neljä prosenttia sähkössä.

– Näillä luvuilla hankkeen kustannukset olisivat olleet suuremmat kuin energiansäästö. Katsoimme kuitenkin, että energiatehokkuuden ohella myös korjausvelka pienenee, joten hanke kannattaa toteuttaa, Tulokas toteaa.

Lopulta energiahankkeen tulokset ovat kuitenkin osoittautuneet odotettua selvästi paremmiksi. Kiinteistön lämmitysenergian kulutus on pienentynyt noin 25 prosenttia ja sähkönkulutus noin 20 prosenttia aiemmasta.

Oilon on lahtelainen perheyritys, joka valmistaa polttotekniikkaa kaasumaisille- ja nestemäisille polttoaineille sekä lämpöpumppuja. Yhtiöllä on Suomen ohella tehtaat Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä.

– Suosittelen kaikille yrityksille vastaavaan hankkeeseen lähtemistä. Ainakin meillä tulokset puhuvat puolestaan. Kun ison kiinteistömassan energiankulutusta lähdetään perusteellisesti selvittämään, niin energian tahatonta käyttöä löytyy takuuvarmasti.

Energiaremontteja muissakin tuotantolaitoksissa

Oilon kuuluu teknologiateollisuuden energiatehokkuussopimukseen, johon lokakuun puoliväliin mennessä oli liittynyt 100 yritystä ja 257 toimipaikkaa.

Sopimukseen kuuluminen antoi Oilonille mahdollisuuden saada valtion energiatukea energia- ja aurinkovoimahankkeisiin. Tulokas sanoo, että mukanaolo korostaa myös yrityksen vastuullisuutta.

– Autamme asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään. Sen toteuttaminen omassakin toiminnassa on meille tärkeää, jotta teemme itse mistä puhumme. Olemme asettaneet itsellemme tavoitteen pienentää omaa energiankulutusta 50 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoteen 2025 mennessä.

Energiatehokkuuden parantaminen on Oilonilla jatkuva prosessi. Muutama vuosi sitten yrityksen tehdas Kiinassa otti käyttöön maalämmön ja -viileän sekä 100 kW:n aurinkovoimalan.

Yhtiöt tehtaat Lapualla ja Kokkolassa ovat niin ikään siirtyneet maalämpöön. Vastaava suunnitelma on myös Lahdessa, jossa tehtaan katolle asennettiin hiljattain 100 kW:n aurinkovoimala.

– Yhdysvalloissa energiaremontit ovat tuotantolaitoksella vielä edessä, mutta sielläkin suunnittelemme maalämpöä ja -viilennystä.

Teksti: Matti Remes
Kuva: Oilon