Liittyjän tarina

Saarioinen Oy: Energia-asiat kertaheitolla kuntoon Huittisissa

11.11.2021
Takaisin listaukseen
Saarioisen tehtaalla Huittisissa tehtiin iso energiaremontti, jossa tehtiin kerralla merkittäviä energiatehokkuutta parantavia investointeja.

Saarioinen Oy:n tuotantolaitoksella Huittisissa valmistetaan muun muassa salaatteja, hilloja ja salaatinkastikkeita. Viiden vuosikymmenen aikana tuotantotiloja on laajennettu useaan otteeseen, ja nykyisen tehtaan pinta-ala on 24 000 neliömetriä.

Tehtaanjohtaja Pauliina Annola kertoo, että tuotantolaitoksella on vuosien varrella tehty yksittäisiä energiankäyttöä tehostavia investointeja. Esimerkiksi kylmälaitoksessa on toteutettu lämmöntalteenotto. Hukkalämpö hyödynnetään lämpöpumpun kautta käyttöveden lämmitykseen.

– Muutama vuosi sitten aloimme pohtia, että tehtaassa olisi potentiaalia tehdä merkittäviä parannuksia energiatehokkuuteen. Talotekniikka oli eri aikakausilta, ja korjausvelkaakin oli syntynyt, Annola sanoo.

Kokonaisremontti paras vaihtoehto

Annolan mukaan vaihtoehtona oli toteuttaa energiaremontti osissa ja uudistaa ilmastointi, rakennusautomaatio ja valaistus erillisinä hankkeina.

Varsin pian päädyttiin kuitenkin siihen, että paras vaihtoehto on kokonaisvaltainen uudistus, joka annetaan ulkopuolisen kumppanin toteutettavaksi avaimet käteen -periaatteella.

Saarioisten henkilöstön oma aika ja osaaminen eivät olisi riittäneet vaativan hankkeen johtamiseen ja läpivientiin ja remontin yhteistyökumppaniksi valittiin LeaseGreen. Suurten kiinteistöjen energiatehokkuuteen erikoistuneen palveluyrityksen asiakkuuspäällikkö Kalle Myllyaho sanoo, että suunnittelun pohjaksi tehtiin energiakartoitus, jossa selvitettiin energiansäästön potentiaalisimmat kohteet.

– Myymme asiakkaalle lopputuloksen eli luvatun energiansäästön. Hankkeen huolellinen suunnittelu ja toteutus ovat tärkeitä välivaiheita hyötyjen saavuttamiseksi, Myllyaho toteaa.

Työtilojen jäähdyttämiseen lisää kylmää

Energiaremontti sisälsi ilmanvaihtokoneiden ja huippuimureiden modernisoinnin sekä lämmityspiirin pumppujen uudistamisen. Rakennusautomaation uudistamisen yhteydessä ilmanvaihdon ohjaus muutettiin tarpeenmukaiseksi. Myös tehtaan marjaosaston jäähdytystehoa oli kasvatettava, jotta työtilojen lämpöpiikkejä voidaan leikata. Hillojen ja marmeladien keittäminen tuottaa runsaasti lämpöä.

Osaston jäähdytys järjestettiin lisäämällä tuloilmahaaraan jäähdytysteholtaan 340 kW:n jäähdytyspatteri, jonka ohjaus ja säätö yhdistettiin rakennusautomaatioon.

Saarioinen Oy on vuonna 1955 perustettu perheyhtiö. Elintarvikekonserni työllistää noin 1300 henkeä ja sen liikevaihto on noin 260 miljoonaa euroa vuodessa.

Kylmä tuotetaan kylmälaitoksessa ammoniakkikompressoreilla Freezium-verkostoon (3/7 °C), josta se johdetaan jäähdytyspatterille.

– Jäähdytyksen lisäämiseen oli ennestään riittävästi kapasiteettia, Myllyaho sanoo.

Tehdasalueella on kaksi kylmälaitosta, joiden ammoniakkijärjestelmien yhteenlaskettu jäähdytysteho on noin 1500 kilowattia. Kylmälaitoksella tuotettu kylmäenergia jaetaan tehtaaseen Freezium-verkoston kautta. Prosessin ja ilmanvaihdon jäähdytyksen tarvitsema jäähdytysvesi tuotetaan Freezium-jäähdytteisellä ”Falling film” -lämmönvaihtimella.

Kylmää tarvitaan eniten isoissa kylmävarastoissa ja jäähdyttämään ilmaa tehtaan tietyissä osissa.

Kiinteistötekniikasta älykäs kokonaisuus

Energiaremontin isoihin urakoihin kuului myös tehdastilojen valaisimien vaihtaminen led-valaisimiin ja tarpeenmukaiseen ohjaukseen. Uusia valaisimia asennettiin runsaat tuhat kappaletta.

Keskeinen osa energiaremonttia on ollut kiinteistötekniikan digitalisointi ja yhdistäminen älykkääksi kokonaisuudeksi, jota hallitaan LeaseGreenin pilvessä toimivan energia- ja olosuhdehallintapalvelun avulla. Annola luonnehtii energiaremonttia tehtaalle valtavaksi ponnistukseksi, sillä vastaavan kokoisia hankkeita ei ollut toteutettu pitkään aikaan.

– Selkeiden tavoitteiden asettaminen, tulosten seuranta ja eteenpäin katsova ote yhteistyössä olivat onnistumisen edellytykset.

Annolan mukaan energiaremontin suurimpia haasteita olivat töiden sovittaminen tehtaan tuotantoon ja tiukat aikataulut. Lisäksi oli otettava huomioon elintarvikkeita valmistavan tuotantolaitoksen tarkat hygieniaohjeistukset.

Energiansäästössä tavoite toteutui

Energiaremontin tavoitteeksi asetettiin noin 15 prosentin leikkaus tehtaan lämmön- ja sähkönkulutukseen. Myllyahon mukaan viime vuonna 1550 MWh:n tavoite lämmönsäästössä ja 1140 MWh:n tavoite sähkössä toteutuivat. Hiilidioksidipäästöissä päästiin runsaan 600 tonnin leikkaukseen.

Huittisten energiaremontti auttaa osaltaan Saarioista saavuttamaan elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen sitoumuksen, jossa nykyisellä sopimuskaudella 2017–2025 mukana olevat yritykset pyrkivät tehostamaan energiankäyttöään 7,5 prosenttia.

– Sopimuksessa mukana oleminen mahdollisti myös Business Finlandin energiatuen saamisen, Annola huomauttaa.

Huittisten ohella Saarioinen valmistaa elintarvikkeita Sahalahdella ja Valkeakoskella. Myös näissä tehtaissa on tehty viime vuosina runsaasti energiatehokkuutta parantavia investointeja, jotka ovat kohdistuneet muun muassa ruokatehtaiden kylmä- ja lämpölaitosten energian talteenottoon.

Teksti: Matti Remes
Kuva: Leasegreen

Lisätietoa lämmityksestä, ilmanvaihdosta ja jäähdytyksestä:
Talotekniikan viestintäfoorumi