Uutinen

Elokuusta alkaen etsitään taas energianerokkaita tekoja

27.07.2022
Takaisin listaukseen
Vuoden Energianerokas 2022 -kilpailu aukeaa elokuussa. Energiatehokkuussopimuksiin liittyneille suunnatussa kilpailussa etsitään vuoden nerokkaimpia energiatehokkuustekoja. Ilmoita mukaan oman tai toisen organisaation nerokas energiateko!

Vuoden Energianerokas -kilpailu jakaa jo neljättä kertaa tunnustusta vuoden nerokkaimmille energiatehokkuusteoille.

Nerokkaita tekoja voi ilmoittaa 16.8. –18.10.2022. Ehdolle voi asettaa kaikenlaisia energiatekoja, jotka vievät eteenpäin tehokkaampaa energiankäyttöä. Teknisen toimenpiteen lisäksi kisaan voi ilmoittaa mukaan timanttisen toimintatavan, onnistuneen kampanjan tai oikeastaan minkä tahansa teon, jotka auttaa tehostamaan energiankäyttöä.

Kisaan voit ilmoittaa mukaan oman organisaation tai kumppanitahon energiateon. Teko voi olla myös useamman toimijan yhteinen toimenpide. Osallistumisen edellytyksenä on vain, että organisaatio on liittynyt energiatehokkuussopimukseen, ja että ehdotettava teko on toteutettu kahden viimeisen vuoden aikana.

Vuoden Energianerokas -tunnustuksen myöntävät työ- ja elinkeinoministeriö, Energiavirasto ja valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva. Palkittavat teot valitsee tuomaristo, jonka jäsenet koostuvat alan arvostetuista asiantuntijoista.

Lue lisää kilpailusta

Edellisten vuosien palkitut teot:

Vuoden Energianerokas 2021

SOK:n Sipoon logistiikkakeskus – Kokonaisvaltainen energianhallinta
Vatajankoski Oy – Kaukolämpöverkon hukkalämpöratkaisu
Hollolan kunta ja Lahti Energia – Energiatehokkuuden tiedolla johtamisen mahdollistava seurantajärjestelmä

Vuoden Energianerokas 2020

Ovako Imatra – Energiatehokas vakuumikäsittely
Lidl Suomi – Energiaviisaat myymälät
Elisa & Nokia – Nestejäähdytteinen 5G-tukiasema
Paulig & Helen – Paahtimon hukkalämmön hyötykäyttö

Vuoden Energianerokas 2019

Kesko ja Granlund – päivittäistavarakaupan energiankierrätysjärjestelmä
MSK Plast – Tehtaan tyhjäkäyntikävely
Orion – Hönkähöyryn lämmöntalteenotto
Tampereen kaupunki ja Tampereen sähkölaitos – Kalevan maauimalan energiaratkaisu
Lapuan kaupunki – Energiataitojen opetus ja oppiminen kouluissa

Lisätietoja:

Viestintäpäällikkö Minna Mattsson, Motiva Oy
minna.mattsson [@] motiva.fi

Viestintäsuunnittelija Jenni Marsio
Motiva Oy
jenni.marsio [at] motiva.fi